Mutta nyt on Putkinotkon pihalla ääntä ja liikettä. Perheestä on osa kömpinyt saunasta sinne. Ja pikku Repekka, lähinnä nuorin lapsi, tanssii pihan kaltevalla rinteellä, saunakukkien reunustamalla polulla. Tanssii, tepastelee ja hyppii alkavan elämän kuohuvasta ilosta ja auringonpaisteen onnesta, paljain ja pyörein pikku jaloin. Ja nauraa kirkkain äänin. Livertää kuin kiuru taivaalla. Ja laulaa, laulaa.
On lämmintä, onpa kuumakin eräistä. Hurja on venähtänyt portaitten varjoon, joilla mummo istuu. Silloin tällöin pistää Hurja jo kielensä ulos suusta, punaisen kuin kukonheltta. Missä lieneekin ollut Hurja juoksemassa.
Hauskaa on mummosta nähdä viattoman lapsen iloitsevan ja hyppivän.
Repekka hyppii melkein alasti, sillä hänellä on päällään ainoastaan paita, jossa ei ole juuri laisinkaan etupuolta: navan kohdalta asti on etummainen helma revennyt pois. Veikeästi ja tyytyväisenä kellistelee tyttö paljasta ja päivettynyttä vatsaansa. Mutta takana keikkuu helma vielä melkein kokonaisena.
Nyt pysähdyttää pieni Repekka tepastelevan tanssinsa, ja keskeyttäen laulunsa hän hengähtää hetkisen. Seisahtuu päivänpaisteessa istuvan mummon eteen ja tirkistelee mummoon tukkansa läpi, joka riippuu pitkänä hänen kasvoillaan, kätkien silmät niinkuin mikä esirippu, joten ne kiiluvat hapsien lomista, Repekan ruskeat ja välkkyvät silmät. Ja mummolle veikeiltyään nauraa Repekka jälleen katketakseen.
Sitten alkaa hän taas tanssia ja laulaa uutta laulua.
Ensimmäisenä mummon ja pienimmän veikon jälkeen heräsi hän saunassa. Äkäili hiukan. Ja rupesi sitten tiukkaamaan lilliä Lejalta, joka samassa kavahti istualleen lavon penkiltä. Lillin eli lypsymaidon asemasta lupasikin Leja hänelle voilevän, sillä eihän Yömikään vielä ollut tullut kotiin. Leja askaroi nyt tuvassa kahvia keittämässä. Ja Repekalla on voileipä kädessä, ja hän on kirkastunut ja iloinen. Leja oli nostanut hänet kujasta ruohoiselle pihatantereelle, ettei pässi puskisi häntä. Sillä kun pojat heräsivät ja tulivat ulos saunasta, rupesivat ne härnäämään pässiä. Repekka tirkisteli pihalle nostettuna ensin aurinkoon. Ja sitten alkoi hän päivät pitkät kestävän laulelunsa. Hän lauloi lapsen kielellä, joka ei osaa vielä sanoa s:ää:
"Lunta tattaa, vettä tattaa, taitaa tulla kee-tää…!"
Sitten rupesi hän pyörähtelemään, nopeasti kuluva ja posketkin rasvaava voileipä toisessa kädessä. Ja hän lauloi ja tanssi.
Mutta nyt, levähdettyään mummon edessä, ryhtyy hän uuteen lauluun ja uuteen tanssiin. Ja uuteen nauruun, remahtelevaan ja visertelevään niinkuin pääskyset tuolla korkean viiritangon ympärillä. Äskeisellä nuotilla laulaa hän uutta laulua. Se alkaa: