"Koila juokki tietä myöten…"
Sillä r:ää ei pikku Repekka myöskään osaa sanoa.
"Kissan häntä suussa", jatkaa Repekan laulua leikillisesti kiusoitellen
Ananias, joka on asettunut aitan kynnykselle, unestaan virkistymään.
Repekka pyörähtää ja vilkaisee Ananiakseen.
Mutta sitten unohtaa hän tuon lempeän matkimisen, ja laulaa ja tanssii jälleen.
Nyt huomaa hän Hurjan ja sen punaisen kielen. Ja hän juoksee Hurjan luokse ja ravistaa sitä niin, että se väistyy syrjemmälle. Repekka ajaa sitä takaa ja koettaa heittäytyä poikittain sen selkään. Mutta Hurja ei ole nyt leikkisällä tuulella; mistä lienee jo väsynyt ja kyllästynyt. Se menee yhä edelleen Repekan edestä tiehensä. Ja kun Repekka ajaa sitä, näyttää se hänelle viimein kelmeitä ikeniäänkin.
Mutta tuossahan on Moksi, mökin riippuvatsainen kissa, joka puolestaan
väistyy sitä kohti sattuvaa Hurjaa. Moksia Repekka nyt vanuttaisi.
Moksi raapaisee kimppuunsa heittäytynyttä Repekkaa paljaaseen vatsaan.
Silloin tulee Repekan suusta itku ja kiukkuinen kirkuna:
"Tapan tuon kittan!"
Mutta se kipu unohtuu, sillä mummo kutsuu Repekan luokseen ja puhaltaa häntä tuohon pieneen navanpympykkään. Ja sitten alkaa Repekka jälleen nauraa, laulaa ja tanssia. Hän laulaa nyt:
"Eikä te pukke, eikä te pökki, eikä te vettä vikkaa…"