Mummo on kietaissut huivin päähänsä, toisella tavoin kuin se oli hänellä yöllä, nimittäin käärittynä pään ympäri moneen kertaan, saunassa kuhisevien lutikoiden esteeksi. Nyt on huivi siten, että korvat näkyvät. Huivi on kuin huntu, riippuen takana niskassa, mummo naurahtelee lapsen lauluille. Ja siinä hän vilkuu taakseen, ja ajattelee, jokohan Lejalla lienee se kahvi joutumassa, sillä Leja se kaataisi hänellekin kahvia, kaataisi aivan auliilla mielellä, eikä läikähdyttäisi niin jurosti kuin hänen oma tyttärensä, tuo Rosina, jota äidin olo täällä alkaa varmaan jo kiusastuttaa. Kiusastuttaa mummon olo täällä heidän kahvitilkkaansa silloin tällöin kaipaamassa, ja maitoa ja leipääkin joskus, kun ei omaa milloin ole, vaikka mummo koettaakin elättää henkeään itse, marjojen keräämisellä.
Mutta jos Rosina on mummolle köyhyytensä tähden tuskastunut, niin vielä enemmän johtuu tyttären kiukku siitä, että mummo on täällä muka sotkemassa Rosinan ja tuon Juutaksen välejä. Mutta eihän mummo ilkeä nähdä tyttärensä miehenä mokomaa, joka tulee yhä kehnommaksi. Oman tyttärensä, joka on riuska. Mutta Juutas Käkriäinen … missä se nyt yhä on? Samalla kuin kahvinhalu tuntuu mummon sydänalassa ja pitää hänen ajatuksiaan vireillä itseensä päin, täytyy hänen väkisinkin tähystellä huonoilla silmillään myöskin saunalle ja karjarakennuksille. Eikö se Juutas sieltä jo tule? Missä se nyt taas kutvehtii? Eikö se hommaa heinäntekoon Ananiasta, joka tuossa jo odottaa häntä, ja Malakiasta ja Topia? Ai ai, eilisiltanakin antoi se kuivattujen heinien jäädä niitylle karheille kastumaan. Tuollahan se Juutas äsken kävi. Lieneekö taas mennyt makaamaan? Äsken tuli saunan eteen, karvareuhka päässä ja huopikkaat jalassa. Ja piippuaan rassaten. Siinä seisoi ja ravisteli noita luteita kulmakarvoistaan. Mutisi niiden olevan suuria. Kuka tässä on syynä niiden suuruuteen? Sehän on tietty, että niitä leviää vielä enemmän märkään saunaan kuin tupaan. Eikä näin paljojen luteiden paikassa vanha ihminen voi nukkua. Näin paljoa ei niitä ole vaivaistalolla. Sitäpaitsi mummo on ollut aina virkku, ja viime aikoina on hän alkanut kuulla yöllä koiran pienimmätkin urahdukset, niin että hän nousee täällä Putkinotkon sopukassa vähän väliä tirkistelemään ulos saunan ikkunasta, olisiko mökillä varkaita. Sillä siitä viinahommasta johtuu, että tänne pyrkii myöskin kaikenlaisia joutavia, muka ostelemaan … ja sitten varastelevat Käkriäisen ja Ananiaksen verkkoja.
Mutta kun mummo sillä tavoin vartioi saunassa kaiket yöt, eivätkä lutikat anna rauhaa, niin paha on olla sitten päivällä. Väsyttää sellainen…
Ei, ei korjaa Juutas tupaa!
Mummo oikein rukoilee mielessään Jumalaa, että se Muttinen sittenkin kävisi tänä kesänä täällä. Mutta ettei se suuttuisi. Vaan auttaisi nyt perhettä, niinkuin on ennenkin autellut, ensi aikoina. Korjauttaisi itse tämän tuvan. Pitäisi sitä köyhiä auttaa. Noiden lasten tähden. Vaikkei tuon vävyn tähden tarvitsisikaan.
Niin, äsken seisoi Juutas Käkriäinen karjapihassa saunan edessä ja sanoi pojilleen, kun mummo äännähteli jotain sinne päin, sanoi että heinään tässä pitääkin lähteä. Niin lupasi Juutas. Mutta sitten mutisi, että kahvia pitäisi saada ensin. Ja lisäsi, kelvoton, että menkööthän nyt ensin Malakias ja Ananias. "Minä tulen sitten … heti tulen", sanoi. Oli ensin muka muuta katselemista… Poikiaan se yllytti lähtemään! Mutta itse seisoi, ja katseli muka. Napit sillä olivat varmaan auki, koskapa Topi karjapihassa huusi sille:
"Juutas hoi, tallin ovi on auki, hepo hyppää ulos."
Se on se Topi…
Mutta milloinkapa Juutaksella olisivat housunnapit kiinni näprätyt? Ja sentähdenkö sitä aina nukuttaneekin. Sitä se jaksaa puuhata.
Niin huusi Topi isälleen. Isä käännähti silloin ja örähti jotain. Mutta ei se sen virkeämmäksi tullut. Lieneekö saanut yhden napin pannuksi umpeen. Sitten otti parisen askelta. Ja seisattui ja jäi tuonne tupakkamaansa aitauksen viereen. Tupakat ovat niitä katseltavia, parempia kuin parhain pelto. Ja sitten … eikö liene taas mennyt makaamaan saunaan.