"On noilla työtä…!" nauraa Maunon Pertta.
Rosina huutaa jälleen:
"Topi, se on lähteminen! Lejan perästä! Etkös sinä? Pitääkös sinullekin panna seiväs häntään, niinkuin niille kärpäsille… Ennenkuin liikahdat! Ja Ester, laske sisko pois penkiltä ja tuudita pientä veikkoa."
Repekka anelee taas voileipää. Silloin alkaa Esterkin hiljaa anella.
Pitäähän niille rakkaille antaa. Rosina menee ruokakonttoriin.
Konttorissa, jossa lemahtaa viileältä ja leivältä ja homeelta ja viilimaidolta, istuu Malakias ja syö leipää, jyrstää. Voitakin on leipäviipaleen toisessa päässä, johon hän ei ole vielä hennonut käydä hampaineen. Korvosta kapustoi piimää palan painimeksi. Ja Jopikin siellä on, kertomassa yhä kaupungin ihmeistä. Rosina kysyy nyt Malakiakselta:
"No, jokos ne … kiusaajat?"
"Eiväthän ne", vastaa Malakias. "Enkä minä rupea olemaan kaiken päivää ruuatta! Mitä lienevät rohtoja. Eivät ne pahanmakuisia, niin niitä puri kuin…"
"Eivätkö?" kysyy Rosina. "No … jos lienevät huonoja … herrojen… Eihän niistä taida … meikäläisen mahaan. Kun ei auta, niin … syöhän nyt. Mutta sitten se olisi pantava sinun hevonen aisoihin, sinun! Yritettävä! Niin päästään vetämään heiniä. Mutta se on mentävä kuin kulo, kuule, Malakias."
Rosina sipaisee voileivät ja katoaa jälleen tupaan, huudahtaa:
"Se, tyssit. Mutta nyt onkin tuuditettava, Ester… Mutta Saara…
Pitäneekö kepin kanssa se ajaa niitylle … saunasta. Minnekä se
Sanelma nyt?"