Pertta Kinnunen astuu sitten tupaan, kun taas Pertan Sanelma on istahtanut varjoon portaille ja katselee loistavalle ja säteilevälle järvelle. Pertta iskee silmänsä pikku Sanelmaan ja alkaa hoilottaa:
"Niin minä nuo pieksäisin, että veri pärskyisi! Eivät pentuni minulle vastaisi, että he eivät! Eivät!"
"Eivät! Eivät!" matkii pikku Sanelma häntä.
Maunon Pertta sieppaa pankon alta karahkan ja löisi Sanelma Käkriäistä.
Sanelma livistää syrjään ja huutaa tädille:
"Kinnusen Pertta, kierosilmä…"
Pertta saa nykäistyksi Sanelmaa sekavasta tukasta. Silloin Rosina säikähtää ja puolustaa lastaan:
"Mitäs sinä, Pertta."
Pikku Sanelma on päässyt jo seinän alta ulkopuolelle ja nauskuttaa sieltä Maunon Pertalle. Mummo voihkii tätä poloista elämää. Hän köpittää jo portailla, kantaen laihan vatsansa päällä marjatuohista. Leja on lähtenyt niitylle.
Rosina selittää siinä välillä, kun pääsee lapsilaumalleen vähän kiljahtamasta, Maunon Pertalle:
"Sellainen se on … Sanukka. Eikä niitä ole aikaa … köyhän lapsia … kurittaa. On sitä muutakin työtä … lapsillakin … kuin koreita sanoja."