Ananias pysähtyy nurkalla, katselee, ja äännähtää nopeasti isälleen:
"Monttööri tulee… Laskee rantaan."
Käkriäinen örähtää jotakin. Hän jää varmuuden vuoksi hiukan loitommalle. Ananias lähtee pihalle … kuuluu puhelevan Maunon kanssa: on se Mauno vielä siellä! Ja kas, että se puhelee Ananiakselle! Käkriäinen väistyy vasemmalle, ruispellon pientareelle. Sieltä aikoo hän tarkata tulijoita, valmiina pistäytymään vaikkapa rukiiseen, jos tarvitsisi.
Ananias seisoo ylempänä pihalla ja katsoo siniselle lahdelle.
Niin, moottorivene se on, melkein jo lahden perukassa. Nyt se kääntää kohti nuottakotaa ja hiljentää sötkötystään. Se juoksee äänettömästi kuin täysi sukkula, entisellä vauhdillaan … laineet vakoilevat vielä takana, keskellä tyyntä lahtea. Veneessä on valkeaa: naisihminen. Ja mies kokassa, seiväs ojossa, torjuakseen törmäystä nuottakotaan. Paksu mies … selin, ettei häntä oikein näe.
Nyt erottaa Ananias miehen naaman. Sehän on herra: kirjakauppias
Muttinen.
"Muttinen tulee!" huudahtaa Ananias jälleen.
Käkriäinen väistyy ensin yhä kauemmaksi, mutta tulee sitten lähempää pilkistämään.
Muttisen muodon ja möräkän äänen tuntee Käkriäinenkin. Hän menee pian nurkalta takaisin tuvan taakse, menee hyvin ristiriitaisissa tunteissa ja ajatuksissa. Mauno melkein unohtuu.
Mikä hitto sen Muttisen nyt juuri piti tänne lennättää? Kun Maunokin on täällä, Juutakselle vihoitteleva Mauno.