Ja mitenkäs se Muttinen ajaa nyt monttöörillä? Eihän sillä ennen sellaista ollut. Pienen höyrylaivan se on joskus ennen vuokrannut ja sillä rahdannut tänne itseään ja tavaroitaan. Tavallisimmin ajanut suoraan huvilansa rantaan ja kävellyt sieltä mökille. Ja kaiken tavallisimmin on ilmoittanut tulostaan ja tullut suurella laivalla lähimpään laituriin, Runkkeliin, josta on soudattanut itsensä perille.
Ainoastaan viime vuosina on näin yhtäkkiä tulla tuprahtanut…
Mikähän sillä nyt on mielessä?
Milloin sillä on minkinlaiset vehkeet…
Ja neiti, Käkriäisen haukkuma, istuu perässä … hattuineen.
Muutkin Putkinotkon mökin ihmiset kummastelevat tätä, kuka pihalla, kuka tuvan ikkunasta tähystellen.
Ruskea ja leveä on se Muttisen moottori, varustettu oikein purjekankaasta tehdyllä kuomulla. Hyvin leveä se on, Kenkkuinniemen ulapoilla riehuvien myrskyjen varalta, sillä Muttinen on pelkuri. Ja kuomulla se on varustettu sateiden vuoksi, koska Muttinen on arkuri. Suoraan pääkylästä se on tilattu, äskettäin, sillä Muttinen tahtoo varmasti käypää ja on lisäksi hiukan pöyhkeäkin. Täällä pikkukaupungin lähistöllä on sitä sitten koetettu, monttöörin kanssa, joka toi sen Helsingistä. Ja se kävi niinkuin voi ja rasva. Ja sähkösytytyksellä se käy.
Sillä on herra nyt tullut neitinsä kanssa Putkinotkoon. Lepäilemään huvilassaan.
Täyttä vauhtia kaupungista … kuin kiireellä. Salmien kautta, joista isot laivat eivät pääse kulkemaan. Vaarallisissa ja luotoisissa paikoissa on Aapeli kömpelöinyt itse peräsimeen, konetta hoitelemasta. Muuten on neiti istunut peräsimessä.
Niin he ovat tulleet, kuomu kuitenkin nostettuna. Autereisilla järvenselillä on Aapeli silloin tällöin huudahdellut: