"No, mikäs tukkanuotan veto siellä oli? Tulehan panemaan rossia pollariin."
Malakias tulee ja yrisee jotakin, että pitäähän sitä nuorempaansa vähän kuranssata.
Mökin pihalla näyttää seisovan pari miestä. Toinen, solakka, lienee
Ananias.
Ja pihalla nurmikossa hyppelee jokin pieni ja punainen. Loistaa kuin lumikirppu.
Malakias on lähestynyt moottoria. Hän saa kätensä ohimolleen nostaakseen lakkiaan Muttiselle ja neidille, mutta huomaa siinä, ettei hänellä olekaan päässä mitään: ainoastaan pitkä tukka heilahtaa hänen jäykkien kynsiensä edessä. Sitten tarttuu hän lautoihin, jotka törröttävät moottorin kokassa, ja aikoo vetää niistä moottoria lähemmäksi rantaa. Muttinen keinottelee parhaillaan nuoraa kodan patsaan taakse. Lyygia päivänvarjoineen kiipeää keulalle ja hypähtää rantakivelle.
Nyt pitäisi Malakiaksen kätellä neitiä, mutta yhtäkkiä, juuri kun hän on ojentamassa kättään, se käsi hervahtaa ja Malakias kyykähtää maahan, painaen mahaansa kourallaan. Siinä hän yökkäisee.
"Mitäs sinä siinä … pukkia nyljet?" kysyy Muttinen.
Malakias, joka on kalpea kuin maito, vastaa:
"Ei … ei tämä ruuista olisi tullut. Vaan ne rohdot, perhanat."
"Rohdot?" äännähtää Muttinen.