"Niin … ne matokassin voiteet … ajavat ruuan pellolle…"
Sitten juttelee Malakias, että mitäpäs kaupunginrohdoista, ei niistä ollut Kinnusen Pertallekaan, petkuttavat, ne rohtojen myöjät.
Muttisen neiti huudahtaa:
"Voi raiskaa. Malakiaksella on varmaan matoja!"
Muttinen kiinnittää hiljalleen moottorin keulan nuottakotaan ja laskee ankkurinsa pohjaan.
Malakias puhkii kivellä. Sitten hän nostaa päätänsä ja katselee moottoria. Silloin hän nousee … eikä muista antaa kättä Muttiselle tai neidille, eikä hän näytä kuulevan, kuinka neiti kysyy häneltä, miten hänen morsiamensa jaksavat… Ei, vilkastuvin silmin hän moottoria katselee, sen kiiltäviä tulloja, kokkareikien silauksia ja koneen kuparisuojusta. Hän huudahtaa:
"Tällä pelillä sitä pääsee! Kulkee niitä tästä ohitse, näitä laivoja .. niin että laineelle toiselta hyppivät. Ja hypännee se tämäkin, Putkinotkon laiva… Eivät ne tämän ohitse… Tälle … olisi nyt tehtävä laituri. Jäät sen ovat särkeneet, perhanat…"
"Tuossa niitä onkin kokassa paikkalautoja", sanoo Muttinen, joka hommailee vielä moottorissa.
"Häh?" äännähtää Malakias. "Aha … jopas minä arvasinkin. Tuollaisia koivuisia. Paksuja: eivät ne notku, saa niillä rynkyttää. Niistähän se laituri syntyy. Ja kun tammipiikeillä poukahuttaa kiinni, niin … eivät jäät revi irti."
Kirjakauppias kömpii moottorista rantakiville. Hän katselee kauemmaksi rannalle ja kysyy: