"Ai, sepä juuri", jatkaa neiti. Ja hän sanoo Rosinalle:
"Päivä tässä on jo mennyt niin myöhään, ja toisessa saunassa on tavaroita ja vene, niin että herra arveli kylpevänsä täällä… Tuliaislöylyt Putkinotkossa… Ja tarvittaisiin jotakuta, joka tulisi tavaroita kantamaan. Leja, missäs se Leja on?"
Rosina ajattelee, että sauna … sellainen sekamelska siellä. Ja kylpiessään Muttinen saisi heti tietää, että siellä on asuttu koko kesä. Sellainen saattaisi ehkä kiihdyttää tylyyttä, joka voi piillä hänellä mielessä. Mutta täytyyhän se sauna varustaa, ei siinä auta. Rosina rupeaa jo myöntelemään.
Mutta ennenkuin hän ehtii vastaamaan, että Leja on niityllä, vaan että onhan niitä muitakin lähtemään täältä huvilalle, ilmestyykin yhtäkkiä Juutas Käkriäinen tupaan ja vastaa Rosinan puolesta. Hän on kyköttänyt tuvan takana, pilkistellyt nurkalta sisään ja kuullut osan pakinoista. Nyt nousee hän portaita. Kynnyksellä hän on ällistyvinään: seisahtuu siihen suu auki ja äännähtää:
"Kah, jokos sitä on tultu! Olin tuolla … vain. Ja mitäs minä … kuulin? Sauna? Se nyt saadaan… Löylyä herralle…! Ja apulaisia kanssa, kantamaan tavaroita … onhan näitä."
Sitten menee hän ja kättelee hätäisesti neitiä ja Muttista. Ja pyörähtelee tuokion ikäänkuin neuvottomana edestakaisin, mutta vilkaisee nopeasti Maunoon. Nyt menee muka kaivamaan hellasta hiiltä, sytyttääkseen piippuaan. Siinä hän kuitenkin mutisee, etteihän tuosta liitasta saa kytöä: kyntensä siinä polttaa. Ja sitten kääntyy hän Kypenäisen luokse ja pyytää tältä tulitikkuja.
Ja kun Mauno antaa hänelle tikut, iskee Juutas langolleen toista silmäänsä. Ja hän nyökyttää hieman päätänsä: merkiksi siitä, että nyt hän suostuu … siihen, nyökäyttää hämillään ja ystävällisesti.
Maunon silmissä välkähtää iloisesti ja hänen suunsa menee tuskin tuntuvaan myhäilyyn.
Samassa tarjoaa kirjakauppias, nähdessään Käkriäisen puuhaavan tulta piippuunsa, hänelle paperossin, ja kysyy verkalleen, kuinka täällä nyt on jaksettu.
Juutas kursailee: