Mutta vaikka omenapuut ovat kuolleet, niin onpa nurmi noussut niiden ympärillä! Ei näy Juutas Käkriäinen joutaneen tänne tekemään heinäänsäkään, sillä kyllä hän täältä sen tehdä saa. Ja tekisi sen luvattakin.
On nurmea!
Ja on kukkia…
Sillä on taas kesä … lyhyt…
Sitä koreutta!
Vihreää ja valkeaa, ja sinistä!
Paitsi päivänkakkarat, nuo keltaisin vuohensilmin katselevat, täyttävät nurmikon harakanhatut ja kissankellot. Ja hirvenkellot, joiden sini on vielä tummempaa kuin muiden kellokukkien … ihan punaisensinistä. Ja onpa siinä toisten kukkien varassa kiipeilevää hiirenhernettäkin, heleän ja punertavan sinistä.
Moisessa valkean ja ruohonpäisen ja sinisen sekavuudessa, jota pursuaa kuin runsaudensarvesta, pilkistelee sieltä täältä vielä apilaita: tummanpunaisia palleroita, pehmeitä ja mehukkaan näköisiä. Ja on joukossa valkeitakin apilaita, kellertäviä kuin kerma.
Ja ampiaisilla on nyt ynisemistä ja puuhaa!
Heinäsirkat sirittävät helteisellä rinteellä.