Sitten juttelee Mauno Ananiakselle jotain hiljaa. Nyt he menevät perätysten rannalle. Hurja häärii Ananiaksen ympärillä ja pääsee Ananiaksen mukaan.
Topi pihalla kyselee, missä se nyt on se kirves.
Jopi vastaa sen olevan kujalla, jossa puita äsken hakattiin.
Vähän ajan päästä astelee Topi miehekkäästi kirves olalla saunalle.
Hänen perästään kepsuttavat Jopi ja pieni Sanelma.
Pihalle jää Lyygia. Hän istuu isolla kivellä ja houkuttelee Esteriä ja varsinkin kullanruskeaa ja säihkysilmäistä Repekkaa luokseen. Repekka katsoo häneen välkkyvin silmin, mutta vierastaa vielä. Lyygia menee ja kaivaa Muttisen Aapelin taskusta rusinapussin. Hän sanoo Aapelille:
"Voi kuinka tuo Repekka on kaunis … kuin pieni enkeli."
"Niin, se on kuin renessanssin enkeli", myöntää Muttinen, joka pistää suuhunsa rusinoita ja antaa sitten pussin Lyygialle. Nyt tulevat lapset neidin viereen. Pian juoksee Ester tupaan, näyttämään namusiaan äidilleen, joka vetää leipiä hehkuvan uunin mustasta kidasta. Iloisesti huudahtaa silloin Rosina. Lyygia on siepannut Repekan polvelleen, nipistelee häntä pyöreästä leuasta ja lujalihaisesta poskesta. Kurkistaa hänen tummiin silmiinsä. Oikoo tytön tukkaa ja jokeltelee hänelle. Rosina ilmestyy ovelle ja katselee ihmeissään Lyygiaa ja pientä tyttöään.
Muttinenkin huomaa, miten Lyygia lapsia hyväilee… Vieraita lapsia…
Mutta mitä Aapeli Muttinen sellaiselle mahtaa? Surullinen on hänestä lopultakin maailma … paha se on, eikä siitä muutu… Tullut yhä surullisemmaksi, kun hän vanhenee.
Mitä varten elämisen taakka vielä muka Aapelin perillisille?