"Niin… Se olisi tälle mahalle", vastaa Malakias. "Sitä minä olen tässä tuuminut… Sillä ne käärmeet…"
"Vai sillä", sanoo herra. "Ja mistähän sinäkin viinan maun tiedät?"
Niin, kyllähän Malakias sen tietää, vaikkei uskalla Muttiselle jutella. Eikä olisi jutellutkaan, jos ei olisi näin rahojakin annettu. Epäröiden ja viinaa ihastellen virkkaa hän nyt, että on hän sitä maistanut … jonkun kerran talvella… Tuolla puita metsästä kaadettaessa. Tuvan uuniin koivuja…
Topi iskee Malakiakselle silmää, ja Jopi katsoo pelästyneenä.
Mutta Malakias selittää, että Mauno-eno oli sitä antanut: pakkasella. Oli ollut täällä Putkinotkossa. Ja se oli ollut isän kanssa metsässä mukana.
Muuta ei Malakias kerrokaan. Ei, Malakias muistaa miten isä silloin, kun poliisit kävivät Putkinotkossa riehumassa ja etsimässä viinoja, varoitti Malakiasta ja muita hiiskumasta kenellekään niistä. Ja siksi ne rutkaleet eivät löytäneet mitään. Kovin uhkasi isä vanhinta poikaa, heristi lopuksi nyrkkiäkin, isoa kuin halkonuijaa. Ja sen nyrkin maun tietää Malakias ennestään…
Toissa talvena isä kuritti häntä, kuhnustelemisesta löi kalikalla … vähän ennenkuin hän löi kirveellä jalkaansa. Mutta Malakias vihastui ja lähtikin lääniin. Topilta sai hän rahaa, ystävältään. Topille olivat niitä antaneet vieraat, jotka Putkinotkon kautta kulkivat ja opastuttivat itseään Topilla. Niitä rahoja oli paljon, niitä kuului olleen markka. Malakias aikoi mennä rengiksi lääniin. Tuiskussa taivalsi hän suuren järven ylitse. Parissa talossa hän kävi kysymässä renginpaikkaa. Mutta eivät ne häntä sinne ottaneet. Ja sitten ne rahat loppuivat, ja Malakias lähti takaisin kotiin: tuli niin ikävä äitiä. Kotona oli Ananias juuri saanut langoista jäniksen. Se oli keitetty, ja Käkriäiset istuivat pöydässä jänislientä syöden. Silloin huudahti poikaansa ikävöivä Rosina, huudahti naurahtaen:
"Olisipa nyt Malakias täällä … niin saisi jäniskeittoa."
Ja samassa aukesi ovi ja Malakias astui sisään, rikkonaisine pieksuineen ja lunta niska täynnä…
Pahalta oli Malakiaksesta tuntunut läänissä. Ikänään ei hän taida enää sinne lähteä. Eikä tuo isä enää ole lyönytkään häntä, ainoastaan nyrkkeineen tulee kohti ja kääntyy sitten pois. Malakias onkin jo mies, eikä tahdo hiiskua … niistä.