"Kah, vielähän se Muttinenkin on täällä! Tupakka tuikkaa leuassa…
Mitäs pentujen puista … nyt sen vasta pitää r-roihuta."
Topi tarttuu paksuimpaan rungoista ja työntää sen kiukaan alle. Täyttääpä kiilaamalla koko uunin, ja istahtaa sitten kynnykselle. Siinä raapii Topi jalkoteriään, noita mustia ja paksunahkaisia, joista tavallisesti veri raapiessa tirskahtelee. Ja Jopi katselee Muttiseen kummallisesti.
Hän näkee Muttisen käännähtelevän levottomasti penkillä.
Viimein kysyy Topi:
"Mitäs te siinä pyö-rritte?"
"Mitenkä niin?" kysyy Muttisen Aapeli.
Topi naurahtaa, mutta ei vastaa. Hän tirkistelee iloisin silmin. Tulee yhä hämärämpi, sillä uuniin työnnetyt puutkaan eivät ole vielä syttyneet ja ne peittävät hiilustan hohteen.
Malakias laususkelee yhä jotain viinasta: kuinka hyvää se vain olisi taudissa … missä tahansa. Ja ruokalystin se antaa. Nälkäkin veisaa jälleen kurria Malakiaksen mahassa. Mutta kun Aapeli kysyy, mistäpä tuota saisi, sitä, niin ei Malakias vastaa. Ei vaikka Muttinen lupaisi kustantaa Malakiaksen kipeyteen ryypyn, jos tietäisi, missä sitä olisi.
"Tiedänpä minä, missä sitä olisi", sanoo Topi.
Aapeli kysyy, että missä. Ja Topi sanoo: