"Hyvästi!"
Ei hän muka tarvinnut Könösen jauhoja. Hänellä oli silloin rahaa. Ja käreällä äänellä örähtäen oli hän lähtenyt rahapussi kädessä ulos.
Niin pistätti häntä se hänen asioihinsa sekaantuminen.
Kun se konttoristi antaisi nyt hänelle anteeksi. Mutta tiettävästi se nauraa hänelle, muistellen hänen viimekertaisia hyvästejään.
Minkätähden pitää ihmisten olla sellaisia? Etteivät voi unohtaa, antaa anteeksi! Tuollaista … leikkiähän se oli.
Tänä aamuna tupakoitakin katsellessaan on Käkriäinen tuuminut, kuinka siistiksi hän pukeutuisi sinne sahalle ja myllylle mennäkseen. Muulloin ei hän paljoa välitä, mitä ihmiset hänen vaatteistaan ajattelevat, kun hänellä kerran on rahaa matkassa. Mutta nyt on … toinen liikutus asiassa…
Sitten hän on ajatellut, kuinka lupsakka mies hän olisi siellä sahan ja myllyn konttorissa käytöksensä puolesta. Ja jos tarvittaisiin, niin hän puhuisi katumisestaankin muka.
Tällä tavoin miettien on hän pistäytynyt nurkan takaa vielä vähän saunaan. Aprikoimaan asian ihan selväksi. Ja kahviakin hän on siellä odottanut.
Mutta silloin alkoivat nuo akat puhua hänestä, juuri kun hän tuli takaisin ulos, mietittyään kaiken selväksi. Siltä tuntui hänestä mummon saunalle päin vilkumisesta päättäen. Ja sen arvaa, mitä mummo hänestä puhuu!
Käkriäinen on ollut kodassa jo hieman hyvillään siitä, että hän aikoo nöyryyttää itsensä sahalla, olla kohtelias ja aneleva ja siisti vaatteiltaankin, mutta yhä on hänen mielessään toimettomuudessa kasautunutta ukkosen raskautta. Vielä on hän päättänyt, että hän rupeaa tekemään kohta heinää, aikaisemmin kuin eilisaamuna. Tekee siihen asti, kunnes sahan konttoristi voisi ottaa hänet puheilleen, kello kymmeneltä, aamiaisen syötyään.