Nyt … nuo akat siinä sotkeutuvat. Vaikkei Käkriäinen oikein tarvitsisikaan riitaa … enää.
Rosina on ihan hiljaa. Ja aikoo sitten vastata sukkelasti jotain selitykseksi. Silloin ehtii mummo ennen Rosinaa. Hän kivahtaa terävällä kielellään, joka myrkyttää Juutasta ihan mahan pohjaan asti, että hänestä, Juutaksesta, tässä on sietänyt puhuakin. Käkriäisestä, joka makaa, makaa! Ei opeta lapsiaan töihin, pässien kanssa ne kaiken aamua teluavat. Häntä ei kannattaisi pitää talonhoitajan kirjoissa, tuon Muttilaisen nimittäin…
Niin myrkyttää mummo Juutasta. Ja pakenee aidan luota kiireesti pois.
Minkäpä tekee Juutas? Hän on hirmuisen pikavihainen. Mutta mummoa vastaan ei hän voi oikein karata puheillakaan, vieraampaa ihmistä, joka oleksii hänen luonaan ainoastaan näin tilapäisin. Ja jos Juutas ärjyy hänelle, niin lähtee hän kohta köntystämään täältä kylille, vaivaistalolle muka. Mutta kylillä hän mennessään kertoo taas, minkälainen hänen vävymiehensä on.
Juutasta suututtaa kovasti. Johonkin hänen nyt täytyy saada puskea vimmaansa siitä, että hänen elämäänsä sotkeudutaan. Ettei anneta hänen olla rauhassa, mennä ja olla missä milloinkin haluttaa!
Mihinkä hän puskisikaan muuhun kiukkuaan kuin Rosinaan, lähimpäänsä? Rosina sattuukin nostamaan päätänsä ja kääntämään kasvojaan, ja kun näkee Juutaksen suuttuneet kasvot, niin hänkin suuttuu. Rosina on kuin tuli ja leimaus.
Rosinan jäykistä kasvoista ja synkistä kulmista huomaa Käkriäinen, että eukko on kiukkuinen. Nytpä tulee sittenkin riita, hautuvan ukkosen helpottaja.
"Mitäh?" sanoo Juutas. "Mikä se on…?"
"Häh", vastaa Rosina. "Kas, kas … nyt posket punottavat!"
"Häh?" kysyy Juutas tiukemmin.