"… kuin punatulkun vatsa!" jatkaa Rosina. "Niin, sinun poskesi, hyvänkin tuomioherran…!"
Nyt on riita valmis.
"Ja mikä se on?" kysyy Käkriäinen. "Että minä … mummo … makaan. Mutta… Missä se on se kahvin-kurri? Ei suinkaan tässä töihin … kun maha huutaa kurria! Siihen kun minä en rupea!"
"Voi helvetti", huudahtaa Rosina. "Se huutaa. Mutta minun mahani … ei pitäisi huutaa…! Aamun kaiken olen juossut. Mitenkä tässä on ennättänyt sitä keitellä? Kymmeneen kappaleeseenko tässä olisi pitänyt revetä? Eikä ole kahvia heti aamulla kurkkutorveen kaadettu. Anna huutaa. Anna huutaa mahasi kuin posetin, monella äänellä. Äh. Ähä!"
Niin kiivastunut on Rosina, että hän kiihdyttää kauheasti Juutaksen vastarintaa ja voittamis- ja isännöimishalua. Käkriäinen tulee niska jäykkänä ja tuikein silmin yhä lähemmäksi Rosinaa, paisuvin ja vapisevin sieraimin. Ne sieraimet paistavat punertavina. Ja piippukin kädessä vapisee.
"Mikä… Pysyykö se…" alkaa Juutas.
"Mikä, pysyykö?" kimmahtaa Rosina. "Minunko turpani kiinni? Ii!
Odotapas. Mikä … mikä kuningas sinä tässä luulet olevasi! Komentaja!
Kämpyräjalka. Minä … minä kun otan tuosta seipään kappaleen … ja
lyön tuon kompurasi poikki…!"
"Kuuletko … kun minä setvin!" ärjähtää Käkriäinen. "Kuuletko, kun sanoin, että pysyykö, niin minä meinasin…"
Hän oli tosiaan tarkoittanut, että pysyykö se Rosinan suu kiinni. Mutta nyt hän ei keksi minkäänlaista pientä veruketta, jolla kääntäisi ne sanat tarkoittamaan jotain muuta.
Rosina on noussut pystyyn. Hän on taisteluun valmis vastustaja. Hän säksättää. Hän laskettelee sanoja sellaista vauhtia, ettei Juutas saa suunvuoroa. Ja silloin miehen vimma yhä kiihtyy. Niin, hänen tekisi mieli käydä käsiksi Rosinaan ja nipistää häntä niskasta niin kauan, että kyllä se tottelisi. Niin tekee mieli. Sen hän tekisi, ajattelee hän, jos ei Rosina olisi akka.