Niin on Juutasta aina ennenkin haluttanut Rosinan kanssa riidellessään. Mutta eihän sitä … akkaa voi! Ja sitäpaitsi on Rosina vahva. Auta armias, jos se antaisi takaisin, kun se on noin silmille lentämässä! Se on sellainen … kuin mikä vihainen kana.
Eikähän Juutas Käkriäinen toki ole Rosinaa koskaan lyönyt, enemmän kuin hän toteuttaa muitakaan julmia uhkauksiaan.
Mutta tällä kertaa hän kuitenkin ajattelee:
Kun se vain koskisi yhtä ainoaakin paikkaa hänessä, silloin hän…! Jos se koskisi hänen näppejään! Tai hänen piippuaan. Silloin… Mutta sitä se karttaakin tekemästä. Se ainoastaan säksättää:
"Vai … kuningas. Liikkuu … kuin sontiainen. Joka sontiaiseen turvaa, se sontaan menee! Menisit tuonne lehmän rieskan alle … tuossa on … kuningas!"
"Kuuletko sinä", karjaisee Juutas Käkriäinen niin että riihikin tuolla kauempana tuntuu kumeasti mörähtävän.
"Juutas Käkriäinen lehmän-r-rieskan alle!" nauraa paksuposkinen Topi kujan kiveltä.
Ja nyt huomaa Juutas, että muutkin lapset pilkistelevät kujalle piha-aidan raoista. Vielä kerran huutaa hän niin kovalla äänellä kuin väkevän ja leveän rinnan uumenista lähtee:
"Se on pidettävä suu kiinni, akka … sen sanon minä…!"
"Minä kun otan tuosta tuon Yömin rieskan ja länttään, niin…!" huutaa
Rosina.