Pikku Sanelma huomauttaa:
"Niin, se kuollut oli nostettu kiukaan nurkkaan siksi aikaa."
"Piiloon, oikea kuollut suuta-rrilta", sanoo Topi. "Toinen r-rupesi laudalle. Ja suuta-rri kun oli tullut sitten… Niin se oli noussut istumaan laudalta… Mutta suuta-rri kun oli napauttanut vasa-rralla otsaan ja sanonut, että: Kun on kuollut, niin on kuollut!"
"Ja se mies", huudahtaa Sanelma.
"Se kuoli", vastaa Topi. "R-reikä otsaan."
Malakias sanoo:
"Ja se oli parhaiksi… Mitäs sillä tavalla narraamaan… Kuolleiden kanssa … ei sitä tarvitse turhaa matkia. On niillä … keinonsa."
Taas kuuluu kodasta kolinaa. Rosinahan se oli. Hän se lienee äskenkin siihen padasta lehmänhaudetta. Hän hokee, höystäessään sitä jauhoilla ja suoloilla:
"Jo tulevat lehmätkin kotiin… Kah, herra, pentujen kanssa! Mutta … jo kellot kuuluvat. Sanelman olisi mentävä tupaan, lasta katsomaan, Esterin avuksi. Kun äidillä on lehmät lypsettävä. Ja Topi, pidä tulta padan alla! Sitten kannetaan saunavettä, Malakias…"
Rosina katoaa jälleen. Kellojen helinää ja rominaa kuuluu.