Mutta lapset saunassa eivät liikahdakaan. He kuuntelevat Malakiaksen juttua. Malakias näet kertoo. Toiset eivät muista edes käännellä risahtelevia kalojaan ja kypsiltä tuoksahtavia perunoitaan. Hiilistön tuikkavassa hehkussa kertoo Malakias sen verran kuin hän taitaa. Kuinka kerran oli tullut riiheen, jossa kuollut oli ollut, varkaita. Ne olivat ruvenneet rahoja jakelemaan, varastettuja. Olivat panneet ruumiin hampaiden väliin päreen palamaan. Oli ollut talvi. Ja ruumis jäässä. Mutta sitten leuat olivat sulaneet… Ja kuollut kun oli irvistänyt, niin yksi säikähti niin, että kuoli.
"Hähähä", nauraa Topi.
Hetken on hiljaista.
Lejan huuto ulkoa kuuluu:
"Pois vettä juomaan, noo-oo!"
Ja pikku Repekan ääni pihalta:
"Tänn'se-e, Jertta, tänn'se-e, Yömiä…!"
Menee tuokio. Topi kertoo taas suutarista, joka löi ruumista vasaralla otsaan, ja nauraa. Yhtäkkiä sanoo Lejan hiljainen ääni ovelta — Leja on ilmestynyt siihen äänettömästi, pari kylpyvastaa kainalossa:
"Topi, sinä … nauraja, kunhan tietäisit…"
Sitten jatkaa Leja: