Mutta…
Niin se käy … kohtalo kuin sallittu…! Tällaisia niistä lapsista tulee.
Ei, ei tahtoisi Rosina niitä lisää.
Hyst! Rosina, joka kuuntelee kaula pitkällä korsun takana saunalle päin ja kokoaa toisella kädellä ääntä korvaansa, erottaa, miten mummo etsii nyt kodassa keppiään. Mummo voihkailee jotain … kenelle? Leja kuuluu antavan hänelle kepin. Ja sitten kömpii mummo kynnyksen yli puolipukimissa ja istahtaa saunan edustalla kivelle ja ähkii:
"Hoh, hoi."
Leja pyytää Maunon Pertan Sanelmaa viemään lapsia tupaan siksi aikaa, kunnes sauna raivataan yökuntoon. Ja pikku Sanelmaa käskee hän muuttamaan tuvassa Repekalle toisen mekon. Sanukka juoksee alaveräjälle ja kiipeää pihalle.
Sitten lähtee saunasta iso Sanelma, kantaen Repekkaa ja taluttaen
Esteriä. Ja Maunon Perttakin röijyä päälleen pujotellen.
Kun Pertta on kadonnut aittojen taakse, pönkittää Rosina vielä läävän välikön oven, jonka edessä hän seisoi, pönkittää seipäällä eikä tuolla hirmuisella hirrellä. Ja kiiruhtaa saunalle. Sanoo kodassa Lejalle joutaneensa viimein hänkin, ja kysyy, onko se neidin selkä edes pesty.
Ja onneksi se ei olekaan vielä pesty. Leja ammentaa vettä padasta neidille, joka istuu saunassa alhaalla. Leja aikoi juuri ruveta sitä pesemään. Mutta nyt tahtookin Rosina pestä neidin. Hän sanoo, että Lejalla on muuta hommaa vielä: haettava saunaan pikku Luukas, sillä pitäähän sille Luukkaallekin kylpy, ja sitten olisi Lejan kannettava heiniäkin aitan ylisille, Maunon väelle. Ja Maunolle… Missäpä Mauno muuallakaan sitten … nukkuu. Saara pukeutuu kodan penkillä. Häntä kehottaa Rosina lähtemään Lejan avuksi, kehottaa ystävällisesti…
Ja kun sitten Leja ja Saara ovat menneet ja Rosina on saunassa, eikä kodasta kuulu enää mitään, tahtoo hän puhua neidille, jonka pyöreää selkää hän pesee, huolellisesti ja hitaasti. Leja tuo pikku Luukkaan äidille, ja lähtee uudestaan pois. Rosina nousee lauteille ja istuu siellä, polvellaan pieni Luukas. Se ei itke, vaan ainoastaan yhkii ja katselee tyytyväisenä, miten puolin äiti häntä käänteleekin, repsuttaessaan häntä pehmeällä vastalla, asetellen vatsalleen tai selälleen. Mutta yhtäkkiä keskeyttää Rosina Luukkaan kylvettämisen ja puhkeaa itkuun. Ja kun Lyygia kysyy, mikä hänellä on, sanoo hän, lapsi laihoilla polvillaan, että hän luulee olevansa niin. Ja tämä Luukaskin on vielä niin pieni. Ja se on jälleen puutteen lisä. Ja Rosina on koettanut kaikkea… Eikä taida mikään auttaa siinä? Eikä kukaan häntä auta. Ja neiti on ollut Rosinalle niin hyvä. Ja neiti on oppinut, lukenut kirjoja…