On hunsvotteja muuallakin. Mutta Putkinotkossa! Sellainen pesä on
Putkinotkosta vähitellen tullut.
Järveltä kuuluu nyt kumeaa ja tahdikasta jyskettä. Se jyskytys vahvenee. Ja sitten ilmestyy saarten väliin laivan vihreä etumaston lyhty. Savutorvesta suitsuaa ilmaan punaisia ja kultaisia säkeneitä. Hinaaja kuljettaa siellä halkolotjia tai tukkilauttaa. Se jyskyttää lyhyen aikaa kovemmin … saarten aukossa. Sitten se katoaa oikealle, etelään päin, Saimaan alarannan sahoja tai Viipuria kohti.
Lahden perukassa leijailee usvaa.
Niin menee hetki.
Nyt tulee Lyygia kuistille. Laulaen hän tulee: hänen hyräilynsä kuuluu iloisesti pienestä salista. Se hyräily lähenee, ja keinuvin, muurahaishoikin vyötäröin hän ilmestyy kuistille. Hän kantaa Aapelille suklaata ja torttuja, ja itselleenkin. Asettaa tarjottimen pöydälle ja istahtaa Aapelin polvelle. Aapeli työntää kynän ja paperin tuonnemmaksi.
Vastarannalla syttyy kirkas tuli.
Lyygia katselee sitä ja huudahtaa:
"Kas, nyt ovat Käkriäiset varmaan tuulastamassa."
Mutta Aapeli arvelee, etteivät he niin kauas vielä liene ennättäneet.
Onhan niitä muitakin tuulastajia.
Sitten heittäiksen Lyygia Aapelin kaulaan, kurottautuu suutelemaan häntä. Ja keinuttaa itseään siinä kuin kiikkutuolissa ja hyräilee: