"Kiikun, kiikun! Mitä sinä kirjoitit? Etkö näytä sitä vieläkään?
Kenelle sinä kirjoitit? Hm, nyt minä olen nyreä. Nyt minä lähden
Putkinotkosta pois! Koska sinä muille kirjoittelet."
Hän nyökäyttelee päätänsä ja rypistelee kulmiaan. Mutta pian huudahtaa hän:
"En! En koskaan minä lähde Putkinotkosta! Minä tahdon olla täällä aina.
Rusinansyöjän kanssa. Onko rusina-apinani tyytyväinen?"
Aapeli tietää:
"Apina on tyytyväinen. Muttisen Aapeli voi täällä kuin pukki…"
"Kaalimaassa. Attisen Muupeli!" jatkaa Lyygia, vääntäen leikillään sanoja, niinkuin nuoren naisväen usein on tapa.
Aapeli toistaa vielä:
"Niin, Muupeli voi täällä kuin porsas pavussa."
Hän katselee hymyillen neitiin. Ja alkaa puhua kuin jotain kauan ajattelemaansa:
"Täällä erämaassa…! Odotahan, kohta saat kuulla, mitä tuohon olen raapustellut. Sillä niin tyytyväinen olen nyt Putkinotkoon. Tämä ensimmäinen päivä ja ilta … mainioita! Riittäisiköhän sitä iloa nyt hyvinkin kauan? Sillä nyt: missään maailmassa ei ole tällaista paikkaa. Kuinka … rauhallista, ja kaunista … kesällä. Katso tuota kuutakin! Onko missään maanpallolla sellaista kuuta kuin meidän Putkinotkossa, punaista ja pyöreää? Mikään kultaraha ei ole sen arvoinen! Ja kuule noiden koivujen suhinaa, alakuloista … joskus se tuntuu. Mikään musiikki ei ole sen vertainen, tämän Suomen erämaisen musiikin. Kuinka mukavaa köllötellä täällä … riippumaton pohjassa kuin lahna haavissa. Tai muuallakin köllötellä … nurmikossa kuin pässi. Taikka aurinkoisella rannalla, maha paljaana. Entäpä sitten saunan lauteilla, ähkiä, puhkia ja röhkiä. Tai kävellä lepikoissa, joissa itikat kauniisti laulavat. Ja onkia … miettiä maailman myllerryksiä, ja muistojaan. Ja lueskella… Olla kuin onnenkukko. Kun saa kerran olla. Pysyä syrjässä … niinkuin suomalaisen halu parhaiten vetää. Poissa pölyäviltä kaduilta, selluloosatehtaiden tuoksusta. Kaukana kilpatanterilta… Ohhoh, paljonpa saisi antaa tälle Aapelille väliä ennenkuin hän vaihtaisi sänkynsä ja saunansa ja hietikkonsa mihinkään muuhun … nyt enää. On jo aikansa seisonut tiskin takana. Miksi ajaa rikkauksia? Nähdä vaivaa? Kuoleehan ihminen kuitenkin. Parempi on maiskutella sitä vähää, mitä on saanut kootuksi. Juu, juu, satatuhatta ja viisikymmentä miljoonaa Ryssänmaan ja Saksan keisarien parhainta ritarimerkkiä hylkäisi hän mielellään … jos niitä hänen rintaansa tungettaisiin … ja onkisi sen sijaan pieniä ahvenia ja punasilmäisiä särkiä. Mitä ovat maailman makeudet? Parempi … olisi … hyvä sydän vaikka kehnon takin kätkössä. Sellainen … pitäisi Muttisellakin olla … sydän nimittäin."