"Hyvä Isä siunaa!" huudahtaa mummo. "Penkinpäs kaasivat! Siinä nyt yhtenä sorkkaläjänä survovat. Koirankin ihan tappavat."
Nyt täytyy Rosinankin hypähtää paikaltaan. Hän on istunut punaisen pöydän päässä, Ananias ja Leja sivullaan, sillä Malakiaksen on Leja saanut taivutetuksi olemaan ilman aamiaista niiden rohtojen tähden, jotka äiti tuo kaupungista. Ja Malakias on lähetetty syömättömyyttään nurisevana rantaan, äyskäröimään vettä veneestä, jolla kaupunkiin aikovaiset, Rosina, Saara ja pikku Jopi, on saatettava laivaan. Saara jäi aittaan pukeutumaan, ja mitä lienee jäänyt tekemään.
Rosina hypähtää nyt kapalolapsi sylissä paikaltaan ja nykäiseepä ensimmäistä eteensä sattunutta pienokaista hiukan tukastakin. Se nykäisty on Topi. Ja Rosina huutaa:
"Jo nyt on ihmeet ja kummat! Minä … nyljen teidät kaikki tupelle! Kun ankerit!"
Mutta Topi, kaksitoistavuotias ja lyhyt, ällistyy ja suuttuu. Hänen tukkaansa on nykäisty. Hän sieppaa haaraiset rahinjalat, jotka ovat rytäkässä päässeet irti, ja hyökkää ne kourassa hammasta purren Rosinaa kohti.
Ananias tempaa rahinjalat pois Topilta. Ja niinkin paljon on hänen mielestään syytä puuttua asiaan, että hän nousee pöydästä ja tavoittelee seinältä solmuisia köysiohjaksia, antaakseen tuolle jurikalle kuranssausta.
Sen näkee Topi. Ja pelästyy. Hänen täytyy hellittää tervaiset ja mustat kouransa Rosinan hihasta, eikä hän ennätä iskeä edes hampaitaan Rosinan käsivarteen, kuten aikoi, kun ei ylettänyt häntä lyödä. Sydän kurkussa livistää Topi seinän alitse ulos, heittäen ateriansa kesken. Rosina rientää vielä hiukan portaille hänen perästään. Mutta tuolla juoksee Topi jo pakoon pihan poikki, niin että tallattu polku tömisee ja hänen paksut, paljaat pohkeensa hyrräävät väkkäränä. Vielä huutaa hän Rosinalle, taakseen katsomatta ja täydessä vauhdissa, huutaa kimakalla äänellä, jo lähellä itkua, puhaltamalla ja vinkaisevassa kiukussa:
"Rusina Kypenäinen! Sinä … sinä… Sinulla on … p—!"
Viimeisen sanan huutaa hän läkähtyvällä äänellä, josta puhuu äärimmäinen halveksuminen ja pilkka.
Alaveräjän raosta pujahtaa Topi saunalle. Ja menee ylös kalliolle ja petäjikköön. Ja siellä pillahtaa hän itkuun, pelonkin itkuun. Sillä joskaan äidistä ei hätää, se kun ei kuitenkaan antaisi vitsaa, vaikka sanoo lyövänsä korennolla, niin Ananias kovine ohjaksineen saattaa muistaa tämän myöhemminkin.