Rosina huudahtaa sen aivan viattomasti, muistamatta, että se haju lähtisi Saarasta. Pistävä ja voimakas haju. Se on hajuvettä, jonka Rosina on unohtanut. Se haju tuntuu hänestä pahalta.
Mutta Saara ajattelee, että äiti pistelee häntä tahallaan. Hän mutisee:
"Sellainenhan se on äidin nenä! Vaikka … itsekin haisee…"
"Voi Herra siunatkoon…!" huudahtaa Rosina. "Haisee… Sinä olet…"
"Haise itse paremmin!" sanoo Ananias.
Ja sitten jatkavat hän ja Rosina ja Leja syöntiään. Lapset katselevat yhä Saaraa. Saaralla on ne punaiset sukat. Ja kengät valkeat niinkuin liitu. Mutta sukista pyrkivät Saaran kantapäät paljaina vilkahtelemaan, kun nämä Muttisen neidin kengät ovat sellaiset, ettei jalka painu niihin ihan pohjiin asti. Saara ajattelee, että siksi kai se jättikin ne tänne maalle. Ei sillä niin pieni jalka ole. Varmaan se ei voi niitä enää käyttää. Niinpä saattaakin Saara niitä lainata. Tosin se neiti mahtaillakseen sulki viime syksynä täällä kaikki tavaransa lukon taakse ja telkesi huvilan ulko-ovet pienillä rautapuomeilla ja isolla munalukolla, ettei vain mentäisi sinne sisälle… Niinkuin ne olisivat hänen, nuo Muttisen huoneet! Ikkunain säpitkin se näpelöi sisältä nyörillä hakoihin kiinni, sen näkivät Saara ja pikku Sanelma kavuten kurkistamaan ikkunasta huvilaan. Mutta jäipäs siltä yhdestä ikkunasta haka solmimatta, keittiön porstuan ikkunasta! Sen saa auki, kun sorkottelee varvulla. Ja eteiskonttorin lukko aukeaa melkein itsestään, ja konttorissa on tavaroita. Ei se huomaa, että hänen kenkiään on lainattu, tai muitakin kapineita. Herra itse ei huomaisi yhtään mitään, eikä se ennen sellaisesta välittänytkään. Mutta nyt tämä neiti panetti munalukon kellumaan yksinpä saunankin ovelle. Ei se Muttinen ennen muinoin sellainen! Siihen aikaan sai lainata siltä kaikkea. Ja jos joku lusikka katosi, harakka vei täältä tuvalta, ne harakat kun ovat sellaisia varkaita, niin hän ihmetteli vain. Ja nauroi sillekin, että isä sattui kerran talvella ottamaan hänen kenkänsä, jäädessään kelirikolla lapikkaattomaksi, niin ettei päässyt mutaa luomaan. Ne ruskeanahkaiset ja matalat kengät.
Eikä Rosina Käkriäinenkään virkkanut Saaralle mitään silloin, kun näki ensi kerran nämä kengät Saaran jalassa, Saaran mennessä viime heinätalkootanssiin Vaskilahteen. Saara koetteli silloin näitä hiukan, koska omansa olivat läntässä. Eiväthän nämä sellaisesta vähäisestä kävelystä kuluneet.
Ja Rosina ajatteli, että joutavat ne sen verran rikkaiden tavarat. Ja tavaroista pöyhkeäksi tulleen herran leipäsudelleen kustantamat tavarat.
Nyt tarvitsee äiti itse kenkiään, joita Saara on täällä ollessaan käyttänyt, milloin hänet on pantu työhön. Sillä hän kun ei työnnä tällaisiin louhikkoihin edes omia länttäisiäkään kenkiään. Mutta pihoilla niillä vielä kyllä kävelee, niillä nappikengillä, täällä Putkinotkon piha-aituuksien sisällä. Eikä Saara enää osaa olla paljasjaloin, hän kun nyt on ollut ruokarouvana tervahöyryssä.
Vasemman käden nimettömässä on Saaralla sormus. Sen on hän saanut siltä laivamieheltä, joka palveli samassa tervahöyryssä kuin hän. Mies on jo kerran kirjoittanut Saaralle tänne Putkinotkoon. Siksi on varsinkin Ananias joskus sanonut Saaraa pilkallaan Saara-morsiameksi, vaikkei Saara olekaan väittänyt nimenomaan olevansa morsian, vaan ainoastaan vihjaillut huvikseen sinne päin. Mutta pilkatkoon! Saattaa siitä asiasta vielä tulla tosikin. Juuri äsken on Saara aloittanut tuolla aitassa kirjeen sille laivamiehelle, vastaukseksi; Saara osaa kirjoittaakin, kansakoulussa käynyt … kaksi kuukautta. Ananias osaa yhtä paljon kuin Saara. Ja Leja on isänsä äitiin, ja on muka ahkera, ja kirjoittaa muka paremmin kuin Saara. Mutta Käkriäisen Juutas se ei osaa muuta kuin nimensä raapustaa, ja lukee päin helvettiä melkein joka sanan!