"Kah, no sittenpäs on isäkin sika", naurahtaa Leja lauhkeasti.
"Mitäh?" kysyy Juutas Käkriäinen.
Leja sanoo hiljaisesti:
"Kun syö sieniäkin… Ei sanonut ensin syövänsä, kun ruvettiin syömään.
Ja nyt … hyviähän nuo, hihi."
"No se nyt onkin toinen luokka!" vastaa hänelle Juutas, ja hänen perunaa kuoriva puukkonsa asettuu mahtavasti päälleen pystyyn pöytälautaa vastaan. "Se on toinen luokka, se… Että niitä syön. Ja olisinkin aina syönyt, mutta… Sillä sienet, ne nyt ovatkin metsän aiheista parhaita! Sienet, ja puolukat marjoista. Mutta jos minä nyt oikein selitän paikalleen, minkäslaisella kannalla minä … tulevaisuudessa … niin, minkäs liikutuksen tämä nyt tekee, että sienet: ne nyt ovat luonnostaan pehmeitä. Märkänevätkin pian. Katsoopa nyt tuota, niin maata lötköttävät jo kypsinä parin päivän päästä… Lötteröinä. Ja niin märkänevät mahassakin. Mutta nuo röpötit ja mörötit, heh, ne nyt ovat … kovia jurtikkaita. Ja jos sitä ajattelee, on niissä puuhaa keittäessä pehmeiksi. Kaikissa. Olen heitä nähnyt! Syökööt herrat heitä…! Ja retkuväet. Kun syövät sellaisiakin kuin kärpässieniä, ruttopunaisia. Olen minä nähnyt…"
"Niin tekevät", myöntää Leja. "Näin, kun Muttisen neiti viime kesänä otti niitä."
"Eivätpäs kuole niihin, hihii", äännähtää Rosina.
"Mitenkä kuole?" matkii Juutas Käkriäinen. "Kyllä minä tiedän. Ja selitän. Kun ne keittää … myrkkyaiheen pois, ei kuolisi kärpässienistäkään… Minkäs liikutuksen tämä tekee. Mutta mitä näitä keittelemään … nakkareita. Ja morotit, minä sanon, hahaa. Ja minä … minä olen nähnyt pirunkin…"
"Pi-rrun?" sorahuttaa Topi.
"Niin", vastaa Juutas.