"Kössikkä, kossikka! Tuostapa … tuosta minä leikkaan oikein lihavan palan, jouluna … tuosta hiekkaisen kärsän alta, vossikan. Eikä sitten muuta kuin pötköttää uunilla … jouluna. Mutta eipä, eipä silloin sitä pientä kössäniskaa olekaan…"
Niin menee neljänneksen tuntia. Käkriäinen leikkii lastensa kanssa. Ja meneepä puolikin tuntia.
Mutta sitten tuo Ananias metsästä tammaa, kellertävää ja koukkupolvista Sohvia, ratsastaen sillä ja viheltäen hiljaa. Sen Muttisen koppahatun on Ananias löytänyt päähänsä, kun hän lainasi omansa Jopille kaupunkiin.
Silloin huomaa Käkriäinen, että aikahan tässä on mennytkin, ja hän rupeaa nyt tahtomaan tyttäriään niitylle. Sillä onhan heidän joukossaan jo seitsenvuotias Sanelmakin, joka voi saada aikaan melkoisesti työtä. Entäs Topi? Minnekäs se nyt ennätti lentää? Tuvasta se tuli ulos. Lieneekö se jo mennyt niitylle?
Porsas on kuitenkin ensin pantava takaisin talliin. Ajakoot nyt muoskat sen sinne, mutta nopeasti. Sillä välin, kunnes lapset saavat porsaan syliinsä, pistää Käkriäinen tupakaksi. Jopa juoksee hän sitten kädet levällään ja onnahtelevin jaloin muutaman askeleen ottaakseen porsasta kiinni.
Porsas saadaan ajetuksi kujan alapäähän ja läävän välikköön. Ja Käkriäinen nostaa sen siellä vatsan kohdalta pitäen syliinsä. Porsas kirkuu kuin puukko kurkussa ja töyhäisee Käkriäistä kärsällään suuhun. Mutta kun se on saatu tallin korkean kynnyksen toiselle puolle, herkeää se huutamasta.
Kana istuu keskellä välikköä. Silmät ovat sen päässä kalvon peitossa, ja kieli pistää ulos sen suusta kuin käärmeen. Se läähättää. Käkriäinen on astua sen päälle erehdyksessä. Kana levittelee siipiään vihaisesti. Sorkista seinään se pitäisi iskeä, ajattelee Juutas Käkriäinen. Tuohon on Rosina tuonut sille jyviä, joita se ei ole syönytkään kaikkia. Ja kun Käkriäinen heiluttaa sille käsiään ja ärähtää, lähtee se huuppuroimaan avonaisesta ovesta kujalle, niinkuin emälammaskin vuonansa kanssa on jo päässyt. Mutta pikku Sanelma ja Juutas Käkriäinen käännyttävät lampaan takaisin kerpuilleen ja sulkevat oven.
Ananias sitoo tamman pihanurmikolle koivuun siksi aikaa, kunnes niitylle kasaantuu vedettäviä … sitten iltapuolella. Mutta kukapa tietää, saisiko Sohvia enää silloin kiinni taikka löytäisi, jos se olisi metsässä. Se voisi kompuroida paarmoissaan minne tahansa. Sentähden haki Ananias sen jo nyt, ja pani valmiiksi pihalle, pitkään nuoraan.
Juutas Käkriäinen on tullut läävältä tuvan nurkalle ja sanoo
Ananiakselle:
"No … nyt sitä ruvetaan … niihin töihin! Taikka … alkakaahan te, siellä lammen rannalla … minun kun onkin mentävä myllylle. Näytän vain ensin kiireesti, että ne penskat … sitä on opetettava, penskoja…"