No, heitä ei kuumuus kammota. Nuo luonnonlapset, miehet, jotka liikkuvat talvella hevostöissä tai halkoja hakkaamassa viiltävillä pakkasilla ja syvässä hangessa, ja pojat, jotka hiihtelevät usein hyvinkin ohuissa pukimissa katsomassa jäniksenpyydyksiä taikka laskemassa mäkeä Putkinotkon töyryltä, ovat yleensä sisällä vilunarkoja. Samoin nämä naiset, jotka rämpivät syksyisin kantamassa vesikorvoa rannasta navettaan ainoastaan yksi ohut hame päällä ja sekin korkealle käärittynä, niin että paksut pohkeet ja reidetkin vilkkuvat punaisina. Siksi he eivät nuku nyt aitoissakaan, joita pihan reunustalla on parikin, tummia ja vinoon kallistuneita. Vankka Malakias, häntä pari vuotta nuorempi Ananias ja heitä vielä viisikin vuotta nuorempi Topi koettivat kyllä asettua sinne, kun ilmat juhannukselta lämpenivät, viimeinkin. Sinne he puuhasivat itselleen pesän heinistä, ylemmän aitan vinnille, koska itse aitat ovat täynnä kaikenlaista muuta: akkojen hameita, ruumenia ja Juutas Käkriäisen työkaluja ja tupakoita. Mutta alemmassa aitassa jälleen on maitoja ja hulikoita. Siellä ylisillä he makasivat, Malakias ja Ananias, pyöreillä kattovasoilla tuetun pärekaton alla, jolla pikkuisten lintujen varpaat aamuisin rapisivat ja jonka päädyssä viiritangon puikolla pääskyset laskettelivat iloista tirunlirutustaan. Paksuposkinen Topi heillä oli haarojensa välissä. Mutta nyt, heinäkuun loppupuolella tuli heillekin siellä vilu. Ja sisään he muuttivat takaisin, toisten luokse lämmitettyyn saunaan.
Ja joskin päivät nykyään ovat melkeinpä kuumimmillaan, niin öisin aamun koitteessa on ulkona viiltävä vilu. Sellainen on pohjolan kesä.
Eikähän köyhillä ole liikoja vaatteita, joihin kietoutua paikallaan maatessa.
Mutta voisi kai pirttiä lämmittää? Sillä onhan Putkinotkossa metsää, suurta koivikkoa, on syltäkin paksuja ja uunin vankasti kuumentavia koivuja. Miksi sitten sängyt tuvassa ovat tyhjinä, toinen ruskeaksi maalattu ja toinen vesisateen harmaaksi värittämä, koska näet niitä on silloin tällöin pidetty ulkona kalliolla, että ilma ja sade huuhtelisi ja karkoittaisi niistä punaiset pois? Miksi on sängyt hylätty pelkästään joidenkuiden vanhojen housujen ja hameiden olinpaikaksi? Ja yksinään on heitetty tupaan mökin ainoa kukkakin, Lejan kalpea turkinpalko.
No, kukka nyt on kukka!
Ja tupaa voisi kyllä lämmittää. Mutta siinä ei kestä lämmin.
Sillä siitä on takaseinästä kolme, neljä hirsikertaa olemattomissa.
Siinä ei voi elää muuta kuin päivisin.
Tässäkin eräänä aamuna, kun mökin emäntä, Rosina meni ensimmäisenä tupaan, risukasa helmassa sytyttämään tulta kahvipannun alle, niin istui siellä pankolla, karstaisen padan vieressä, iso kettu. Punainen tulikettu. Mökin emäntä pelästyi, mikähän tässä vielä tulee, kun ketut työnnäiksevät sisälle, padasta lihalientä haistelemaan. Ananias oli edellisenä päivänä kalalla käydessään tavannut merrasta poikueen pieniä sorsia, ja niitä oli keitetty, ja jos lienee kettu älynnyt sen lintukeiton hajun. Vai mitä lienee tullut varoittamaan, pahaa aikomaan? Siinä se pankolta hävisi kuin lentämällä. Pelästyneen Rosinan, joka oli jäänyt paikalleen ovensuuhun ja tuijotti kettua, ei tarvinnut sitä edes hätistää pois.
Niin, ketut pääsevät tupaan. Tupa on takapuolelta aivan avonainen, ja päädyssä ja pihan puolellakin on puolitoista kyynärää korkea rako, josta sekä aurinko ja kuu että pian taivaalla kuultavat tähdet pääsevät hohtamaan sisälle.
Itse Juutas Käkriäinen otti viime keväänä seinistä kolme neljä hirsikertaa irralleen.