Topi pillahtaa kiukkuiseen itkuun, ja lähtee mankimaan ylämäkeen kotiin. Mutta vielä keksii hän yhden kirouksen, jonka huutaa taakseen Ananiakselle:
"Voi p—seen Ananias… Senkin … senkin … mamma!"
"Mamma, mamma!" jankuttaa Topi vielä.
Hän muistaa Mauno-enon Pertan joskus sanoneen jostakusta, että se on koko mamma.
Mutta nyt mankii Topi mäelle päin.
Puolitiessä mäkeä kääntyy hän yhtäkkiä. Hän katselee vilkkaasti taakseen.
Hurja haukkuu siellä lammen toisella puolella. Hurja on juossut rantaa pitkin soutajien perästä. Nyt se rähisee toisella rannalla, louhisella rinteellä.
Ja Ananias kuuluu äännähtävän rotakollassa lammella, että kunhan ei Hurjalla olisi kettu, koska se kaivaa kiven alta. Ananias sanoo tulevansa ottamaan pyssynsä. Nyt melostelee hän aika kyytiä tälle rannalle. Muut penskat juoksevat lammen pään ympäri sille kohdalle, missä Hurja haukkuu.
Nyt tömistää Ananias ylös mäkeä! Topi Ananiaksen perästä tyhjään tupaan, josta otetaan pyssy orrelta, perästäladattava ja kiiltävä. Sitten Topi jälleen Ananiaksen kintereillä alas lammelle, kysellen melkein supattaen ketusta, niinkuin se kettu hänen sanansa kuulisi. Malakias on kömpinyt ylös vedestä ja juoksee vaatteet kainalossa lammen päätä kohti. Hän on pudota välillä mutahautaan. Sitten kömpii hän niityn aidan ylitse, jonka takana Repekka kirkuu pyrkien Sanelman perästä toiselle puolelle. Ester auttaa Repekan sinne. Mutta pikku Sanelman huuto räikkyy jo toiselta puolelta lampea, hongikosta, jonne Malakiaskin nyt katoaa. Siellä haukkuu Hurja, salo kaikuu.
Ja pojat, Malakias, Ananias ja Topi, touhuavat siellä, väittelevät, usuttelevat Hurjaa. Sitten he taittavat kankia, puut ruskavat, kivet kolisevat.