Yhtäkkiä huomaa Rosina Käkriäinen viimeisenkin ostajan lähteneen pois. Nuoremmat puukhollarit ovat taempana apteekissa. Apteekkari kumartuu tiskin yli, lihavat nyrkit tiskilautaa vasten, kallistaa päätänsä ja katsoo terävästi Rosinaan, leuka väkällään. Ja sitten kysyy hän, lerpattavin ja mustin alahuulin, änkyttää:

"Mi … mi… mitäs sille emännälle saisi olla?"

Emännälle! Rosinan sydäntä ennättää parahiksi epäilyttämään. Tuntisikohan se hänet entisiltä käynneiltä, jolloin hän on ostanut mikstuuraa, toisilta herroilta? Ja tietäisi, että hän on mökin ihminen … jota sopii pilkata emännäksi?

Mutta samassa joutuu Rosina aivan nenätyksin vastenmielisensä kanssa. Itse hän on mennyt niin lähelle. Sillä nyt olisi puhuttava siitä. Rosina on ennen saanut niitä tippoja suutari Sinikanteleen eukolta. Hän vilkaisee vielä ympärilleen. Ei ole lähellä ketään. Hänen olisi puhuttava tipoistaan. Hän näkee nuo terävät silmät. Ja samassa alkaa apteekkari taas kysellä, kovalla äänellä ja hätäillen, mitä hän tahtoo.

Ei, ei, muuta onkin Rosinan pyydettävä ensiksi. Sitten se asia sujuu ehkä paremmin, viimeiseksi. Hän kysyy nyt kolotiita ja korpinrasvaa, hiukan hiljaisemmalla äänellä kuin millä hän tavallisesti kaupungissa puhuu, sillä korpinrasva tuntuu hänestä itsestäänkin hiukan lystikkäältä.

"Mi … minkä rasvaa?" kuulostelee apteekkari ja työntää mustan huulensa pienikokoiselle Rosinalle melkein nenään kiinni. "Ko … ko … kolotiita? Aha! Jaha! Ja ko … ko … kor … korpin? Mihin te sitä käytätte?"

"Mihinkö?" toistaa Rosina, tullen hämilleen, sillä hänpä sitä on siellä Putkinotkossa käyttänyt melkein vaikka mihin. Mutta mitä niitä kaikkia luettelemaan. Mitä se nyt niistä tiedustelee?

"Onko teillä ha … haavoja? Joku hakannut kirveellä jalkaans. Vuollut puukolla sormeensa?" jatkaa apteekkari. "Haavoihin se collodium…"

Kun Rosinasta tuntuu, että se apteekkari luulee tuon voiteen soveltuvan pelkeästään haavoihin, jota vastoin Rosina tietää omasta kokemuksesta, että se auttaa monenmoisessa muussa, melkein missä tahansa, niin hän innostuu ja vastaa korkeammalla äänellä:

"Haavojako? Ja kukas se nyt sormiaan vuolemaan! Mutta pöhötykseen sitä. Se on ihan tosi… Minulta jalat turposivat, veikkoset, noin paksuiksi turposivat! Mutta kun sain sitä rohtoa, täältä se oli ostettu teiltä, niin läksi! Ja … voihan se olla haavoihinkin hyvä. Mutta lapsen päähän me sitä. Ja puhdas tuli. Ja hampaisiin se on hyvä…"