"Oikein!" myöntää Rosina.
Apteekkari katsoo kattoon. Sitten kallistaa hän Rosinaa kohti päänsä.
Hän on Rosinan mielestä kuin epäilevä harakka.
Ja apteekkari aikookin kysyä, varovasti, mistä päin Rosina on. Mutta silloin tulee sisään uusia reseptintuojia, ja vieras apteekkarille. Apulaiset ovat nyt huoneen takaosassa. Lähtiessään viemään sinne reseptiä sanoo apteekkari Rosinalle:
"No … vo … voihan se olla… Emäntä odottaa."
Lääkehyllyn takana sanoo hän nuoremmalle apulaiselle hiljemmin: "Va … vaikka sianihraa tuolle emännälle. Tai … anna karbolivaselinia. Ja sekaan collodiumia. Se tahtoo … korpinrasvaa! Uusi lääke… Kelpaa mihin hyvänsä. Prima re … regula … juris… Mutta apteekkari myöntää: kansa tarvitsee ihmeitä. Kunhan paranevat! Mutta kiellä panemasta silmiin … tai ehkä se auttaa niihinkin."
Mutta siellä on uusi, nuori farmaseutti, iloisella tuulella. Hän huudahtaa:
"Mitä? Korpinrasvaako? Mainio akka! Missä se perhanan akka on? Minä vien sen hänelle."
"E … e … et!" kieltää apteekkari häntä. "Sinä olet piirum! Ei sovi niin mennä…"
Pian tulee Rosinalle korpinrasvaa. Mutta tuoja ei nyt ole itse apteekkari. Eikä oppilaskaan, vaan kuitenkin tuo farmaseutti. Itse apteekkari meni vieraan herran kanssa sisähuoneisiin. Ja iloinen farmaseutti alkaa rasian tiskiin lyötyään hokea, kysellä, mitäs muuta saisi olla? Ja sen henki löyhkää vähän väkeville. Juovathan ne herrat.
Rosina Käkriäinen pyytää: