Nelmaa neuvoili näihin hänen nykyisiin tehtäviinsä, joihin hän vielä oli tottumaton, toinen palvelija, vanha nainen. Ja Nelma oli taipuisa. Vanha ei käynyt koskaan missään muualla kuin kirkossa: joka toinen sunnuntai siellä. Muuten teki vain työtä… Ja Nelma myöskin; hän oppi nopeasti.
Mutta hänellä oli täällä ikävä. Vanhus ei puhunut hänen kanssaan paljon muusta kuin töistä, joita heidän oli tehtävä. Illat täytyi Nelman valvoa ja odottaa kotiin herrasväkeä, jolla ei ollut hänelle muuta sanomista kuin kehotella häntä olemaan ahkera.
Nelma tutustui saman kivimuurin toisiin palvelijoihin; ne kertoivat hänelle ammattiyhdistyksestä … ja kehottivat lähtemään kanssaan iltamiin. Nelma ilmoitti rouvalle aikeensa, ja sai torat: hänen olisi sopinut paremmin käydä kirkossa. Hän ei siis mennyt iltamiin … ja lähti vanhan palvelijan kanssa kirkkoon. Mitä pappi puhui? Ei Nelma sellaista jaksanut kuunnella … ja vielä ikävämpi hänellä oli kotona.
Joutoaikoina teki hän itselleen vaatteita. Niitä hän näpräili intohimoisesti … käytti niihin koko palkkansa. Koetti sommitella itselleen sellaisia kauniita nauhoja kuin neidinkin leningeissä. Toinen palvelija varoitti häntä turhista koreuksista. Silloin ompeli Nelma niitä salaa, keittiössä, odotellessaan herrasväkeä iltaisin.
Kerran koetteli Nelma ullakolla rouvan ja neidin kesäpukuja… Ne olivat vielä hauskemman näköisiä kuin hänen omansa … ja sopivat hänelle hyvin. Yhden hamosen ja yhden paidan pisti hän sitten omien kapineittensa joukkoon, pärekoppaansa. Niitä sopisi hänen näyttää maalla kesällä. Sillä lomaa aikoi hän toki pyytää … ja viettää sen Käkriäisten mökillä. Neljä kuukautta oli hän nyt ollut täällä … ikävässä, outojen ihmisten parissa. Teki mieli jo kuunnella toisenlaisia puheitakin … ja oleskella järven rannalla…
Joskus hän kyhäsi kirjeen, jossa valitti Käkriäisille ikäväänsä.
Mutta hän lähtikin maalle jo aikaisemmin. Niin sietämätöntä oli täällä … niin hän ikävöi. Olkoonpa kotipitäjä hänelle millainen tahansa, ovathan hänellä edes Käkriäiset!
Eräänä iltana, kun vanha palvelijakin oli kaupungilla jonkin tuttavansa luona, meni Nelma ullakolle ja otti koppansa … siinä myöskin nuo herrasnaisten vaatteet. Pisti myöskin takaisin tavaroittensa joukkoon rakkaat kuvakorttinsa, joita hän oli kiinnitellyt palvelijain huoneen seinään. Olihan niissä korteissa Ananias Käkriäisenkin lähettämiä…
Jo kauan sitten oli Nelma tiennyt, mihin aikaan juna lähti kotipuoleen. Matkarahoista puuttui häneltä vielä muutama markka. Hän meni rouvan kamariin … ja katseli lipaston päällystää. Löysi jonkin rasian alta muutaman kymmenmarkkasen. Ne rahat sukaisi hän nyt taskuunsa … ja lähti talosta. Pudotti porraskäytävässä avaimet isäntäväen kirjeluukusta sisään.
Namusia vei hän Käkriäisten lapsille tuomisiksi. Pienokaiset katselivat ihastellen Nelman koreita vaatteita…