— Ah, ah, ihanko totta? Herre min Gud, minä itse melkein tahtoisin
tulla herra Kukkelmanin kanssa. Minä vapisen aina kun ajattelen…
Mutta: tehän olette mieltynyt Nelmaan. Hän onkin niin nuori ja kiltti.
Ah, te olette herkkunasse, rakennusmestari!
— Jaa, sitä minä olen, vastasi rampa.
Mimmi jatkoi:
— Mutta, kuulkaas, nyt minä tarkoitin sitä, onko teissä miestä ottamaan kultasenne täältä?
Mitähän Sakris nyt?
Hän esittää jälleen heti tikapuitaan.
Sellainen ei Mimmille kuitenkaan kelpaa: karkureita ajettaisiin takaa … ja saataisiin kiinni.
Mutta mitähän, jos rakennusmestari sanoisi olevansa Nelman sukulainen? Ja pyytäisi häntä … viisaasti ja viekkaasti … itselleen emännöitsijäksi.
— Ahaa, niinhän se olikin! huudahti Kukkelman. — Niinhän se oli! Se on konsti, joka kävelee. Täältä jaetaan huushollerskat monille. Niin … turhaa on piinata ihmiset … tehdä väkivaltaa, jos voi käyttää rauhallista konstia. Minä … huomenna sanon täällä … tulen tänne puhumaan, että olen Nelmalle sukua. Ja oikeastaan: enkö minä sitten olekin? Paljon, paljon enempi minä olen hänen puolestaan. Olenhan pian niin kuin yksi ja sama hänen kanssaan. Mutta … minkälaisella tavalla nyt tehtäisiin?
Siitä nyt neuvotellaan. Sakris esittää: