— Vankilassa? ällistyi Sakris.
— Aivan niin, ajatelkaas, näpistelystä, selitti johtajatar.
Sakris raapaisi korvallistaan … ja myönteli:
— Jaha, niin … näpistelystä… No … kyllä se kusiini siitä minulle kirjoittikin, silloin … siihen aikaan.
Ja vastenmielinen tunne Sakriksen sydämessä helpponi: Nelma oli siis ollut vankilassa ainoastaan pienestä näpistelystä. Sakris sanoi parantavansa erehtyneen tytön. Köyhyydessään oli Nelma voinut sellaista tehdä.
— Mutta kai tiedätte senkin, että Nelma on ollut hyvin hermostunut, jatkoi johtajatar. — Mielisairaalassa. Ehkä hänestä voisi tulla teille liian paljon huolta.
Sakris joutui yhä enemmän ymmälle. Mutta ikään kuin välttääkseen, ettei hänelle kerrottaisi enää jotain muutakin, mikä hävittäisi hänen kuvitelmansa tästä nuoresta ja kauniista tytöstä, alkoi hän hokea:
— Jaa … jaa, minä tiedän kyllä … kaikki. Minä pidän hänestä niin kuin omasta silmästäni.
Johtajatar lupasi sitten harkita asiaa … ja kuulustella itseltään Sanelmalta, haluaisiko tyttö lähteä tälle sukulaiselleen emännöitsijäksi.
Eipä vanha ja viaton herrasneiti aavistanut pikku sutta sentään tällaisessa miehessä … rakkaudesta hehkuvaa sydäntä Sakriksen surkean kyttyrän kätkössä … sydäntä, joka himoitsi nuorta karitsaa. Moinen olisi tässä maailmassa ollut hänelle uskomaton ihme, sellainen kummallisuus, että hänen hapsensa olisivat nousseet pystyyn … maailmassamme, jossa ei kuitenkaan mikään kumma ole mahdotonta, koska kaikki on maailmasta syntyisinkin.