— Terveisiä maalta se musta lehmä kuoli punatautiin se oli Tuntuva vahinko köyhälle perheelle. Kohtahan ne pääsevät lapsetkin sieltä koulusta kotitöihin ja minä olen nyt käymässä täällä Kaupungissa käymässä Ananjas ei ole kotona niin ei saa vielä haurata sitä Lehmää suohon, Vaan ensi viikolla jonakin päivänä kuin näkee. Tottahan ne apteekkarit lienevät antaneet niin kovat rohdot kun se niin pian kuoli…
Toisella sivulla puhui muka Rosina Kypenäinen Pertta Kinnusesta ja Maunosta, noista hurjista, jotka saivat Jumalan kurituksen huonosta elämästään. Mutta Sanelman pitäisi joutua silmälläpidon alle, ettei hän eksyisi pahoille teille. Rosina oli kuullut reissuavaisilta, että Sanelma oli jossakin orpojen kodissa täällä päin: kai sinne maalle on lähtenyt kesälomalle piikoja … tai muut matkustavaiset ovat Rosinalle kertoneet. Siirtyyhän niitä ihmisiä sinne pohjoiseen.
Yksi ihme asia vielä: miltei kohta, kun Kukkelman sai tämän kirjeen, näki hän yhtäkkiä, eilen, paluumatkallaan Krokelbyssä, Nelman täällä ikkunassa. Se oli tapahtunut niin kuin jonkin sisällisen olemuksen neuvosta! Niin kuin jokin olisi hänelle aivan sanonut, että katsokoon hän nyt tuonne ikkunaan. Niin, eilen oli Kukkelman nähnyt Nelman. Hyvät henget olivat häntä neuvoneet.
— Jumalan kaitselmus ehkä..! Jumalan kaitselmus, kuulkaas … mikä olikaan nimi? oikaisi johtajatar.
— Niin, tosiaankin … se voi olla sitä, vastasi Sakris.
Kirje päättyi sanoilla:
— Jos nyt pitäisit huolen Nelma-parasta kun meillä ei ole varoja ja on oltu terveitä, jota herran lahjaa toivotamme sinullekin. Hyvästi niin kuin Käestä käteen, vaikkei kätemme ylety eikä äänemme kuulu.
Kukkelman vakuutti uudestaan kyllä pitävänsä tytöstä huolen … niin kauan kuin Nelma häntä tarvitseisi; ja se olisi kauan!
Kukaan ei saisi Nelmaan koskeakaan! Sitä vakuuttaessaan Sakriksen silmät välkähtivät.
Johtajatar kysyi nyt, että kai rakennusmestari tiesi … mikä nimi olikaan … tiesi kai Kukkelman Sanelman heikkoudet? Ettei hänen tahtonsa ole luja … että hän oli ollut vankilassakin.