Tytöt tulivat hänen luokseen… Tai tulevat vieläkin… Rientävät parvessa, katselevat häntä ihailevin silmin, ja nauttivat kahvista, jota hän heille keittää … tai keitti. Ja nauttivat hänen soitostaan ja laulustaan: hän näet osaa tavattoman joukon kuplettilauluja. Niitä hän oppi aikoinaan täällä Työväenyhdistyksen talolla… Ja harmonikkaa hän soittaa paremmin kuin kukaan muu: harva saisi siitä lähtemään niin pehmeitä ja sulavia ääniä kuin hän … ehkä ainoastaan venäläiset sotamiehet, jotka nykyään on ajettu Suomesta pois. Nuo iloiset ja hyväsydämiset sirkkuset, heillä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin että olivat sotamiehinä pilatut kasarmeissa: veivät mielellään naisia ja tyttöjä. Sakrikselta eivät vieneet enää … sitten kun parhaimmat tytöt tutustuivat häneen. Niille tarjosi hän kahvia … vehnäsen kanssa … ja tarjosi appelsiineja. Siihen aikaan sai vielä ostaa appelsiineja.
Mutta lopultakaan: hän ei välitä tytöistä. Eikä mistä hyvänsä naisista. Miksi ei? Milloin olisi tullut vakava aika puhua jonkun kanssa heistä, minkämoisen avioliiton pitäisi olla … omantunnonavioliittoa ja sellaista … niin eivät naiset tietysti ymmärtäneet. Nauroivat … pärskyivät. Jättivät kaiken sikseen … juuri kaikkein parhainta lähestyttäessä. Yksi erehtyi menemään sotamiehen kanssa. Tietysti sellaiset miehet, joilla on kiiltävät napit ja koreat olkalaput ja jotka osaavat murhata … tietysti he ovat mieleisiä naisista! Nainen on verenhimoinen. Ja ahnas pintakorealle … kuin harakka.
Sotamiehen kanssa oli Sakriksen tytöistä mennyt yksi … vaikka oli oikeastaan ihastunut Sakrikseen, hänen sanoihinsa, soittoonsa ja lauluunsa.
Muut tytöistä … millaisia he olivat? Toiset kaksi, joille rampa oli lainannut rahaakin, kastelivat lähtiessään hänen kukkiaan suolavedellä, niin että ne kuolivat. Piruko naisia joskus näin riivaa? Ainoastaan kupletteja ja soittoa he tahtovat … sitten hätääntyvät … lentävät matkaansa, eivät malta odottaa. Siksi he hylkäävät rakkautensa.
Oman rakkautensa: sillä näkeehän Sakris jokaisen tytön ja naisen silmistä, että niissä palaa häntä kohtaan rakkauden tuli.
No, kaksi tyttöä Sakriksella kyllä oli ihan ominaan. Tupakkatehtaan tyttöjä Helsingistä. Mutta toiseen heistä Sakris lopulta kyllästyi: se tuli tuhlaavaiseksi. Ja toinen oli oikein ruma … niin ettei rampa voinut käydä hänen kanssaan kahviloissakaan. Ja sekin puhui rakkautensa ohella vielä rahoista … joten Sakris jätti hänetkin.
Todella uhrautuvaisia hän tahtoo, ei ahneita. Ja tahtoo valita samalla kauniin ja nuoren.
Hän on naisten hurmaaja.
Onpa hänellä ollut muutaman rautatieläisen vaimokin täältä Krokelbystä. Mies oli jättänyt naisraukan: lähtenyt töihin jonnekin kauas, josta ei ilmoittanut vaimolleen mitään eikä lähettänyt rahaa hänelle ja lapsilleen. Vaimo joutui suureen puutteeseen. Ja lopulta hän keksi, missä on sydän ja mistä lähtee apu! Sakrikselta! Sakris antoi kohta hänelle kukkaronsa tyhjäksi. Se nainen vasta oli kaunis! Ja sille oli Sakris näyttänyt, mikä mies hän … mitä varten hänellä on pitkä tukkansa… Simsonin salaperäinen tukka. Kuinka heillä oli ollut hauskaa. Mutta sitten tuli mies takaisin kotiin … eikä tuo raaka vaimonsa hylkääjä hävennyt uhkailla Sakrista. Oli kuullut asiasta: Krokelby oli alkanut siitä juoruta. Niin, kylä oli saanut vihiä ehkäpä vaimon omankin varomattomuuden tähden: itse ei Sakris asiasta hiiskunut mitään; ainoastaan harvoille, kenties Bergmanille ja eräille toisille. Mutta vaimo oli ollut Sakrikseen niin rakastunut, että tahtoi hänellä kerskua!
Nyt ei rampa tohtinut kuukauteen liikkua kuin sellaisilla paikoilla, missä voi saada ihmisiltä apua. Ja sitten olikin kateellinen mies vienyt eukkonsa Krokelbystä pois… Sakris ei tiedä, minne pari muutti.