— Tästä alkaen tulee koirakartano pian. Vaikein on jo timrattukin ylös.
Ja minulla on jo piiristykset sisuksista!
Sakris vetää taskustaan muistikirjansa, johon hän on piirrellyt kaikenmoisia viivoja. Niiden vuoksi on hänellä ollut paljon vaivaa viime päivinä. Nyt hän arvelee, piirustuksia Mikolle näyttäen, että kopit pitäisi pykätä hänen mielestään noin … ja asetella noin … ja tähän näin tulisi yksi kulma, ja tuohon taas toinen kulma … että porstua siihen sopisi … ja tuohon vielä yksi vinkkeli, niin koridoori tulisi sillä tavalla … ja kaikki olisi praktillista.
— Oivalliset riitingit, naurahtaa Mikko.
Sitten Sakris vaikenee. Menee hetki … ja myöskin Mikko on vaiti.
Ainoastaan penikat vinkuvat sisällä.
Rampa sanoo:
— Sillä tapaa se nyt tulee! Ja se tulee huokealla … jos nyföraikaisiin palkkoihin vertauksen tekee.
Mikko ei virka mitään.
Sakris raaputtelee korvallistaan … liikuttaa itseään oikealle ja vasemmalle, ympärilleen katsoakseen. Sitten sanoo hän, silmissään pieni välkähdys, salaperäisellä äänellä:
— Mutta yksi pyyntö minulla löytyy… Että ei saisi kertoa kellekään muulle timmermanille, miten huokealla minä teken! Ne suuttuvat sellaisesta. Ja minä … minä halveksin rahat.
Sakris katselee jälleen Mikkoon. Sitten hän toistaa: