Sakris huokaisee…
— Jos minulla olisi tämmöinen paikka, jatkaa hän, — silloin minä vislaisin niin että Helsingissä kuultaisi. Tuo trekoori … pensaat ja kaikki! Niistä saisi rahaa, jos niitä hoitaisi. Ne täytyisi perkata ylös ja panna kasvamaan. Minä teken sen … illoilla, kun olen lakannut pykäämästä koirille. Laitan koko trekoorin kuntoon. Ja rakennan sen huvilan.
Sisällä pennut huutavat … tuskin kuuluu keskustelijain ääntä. Mikko menee kamariinsa. Siellä hän ärjähtelee, polkee jalkaa, läiskyttää koirapiiskaa… Sakris odottaa portailla. Muistelee, että Nelma tarvitseisi rahoja … nyt kohta.
Sitten Mikko kantaa ulos kahta penikkaa, yhtä kummassakin kourassa. Nakkaa ne portaitten viereen. Siinä ne, pienet ja vasta emosta erotetut raukat, ryömiskelevät ja puskevat toisiaan. Sakris sanoo:
— Ne ovat sievät kreatyyrit… Ja niin, tämä paikka täällä: minä viihty niin hyvästi täällä… Otan urakalla sen uuden huvilan. Sanokaa vain tykö!
Se urakka olikin Sakriksen uusi suunnitelma, josta hän oli Nelmalle vihjaillut.
Minkälainen tuo huvila pitäisi tehdä? Sakris esittää, minkälainen … ja mille paikalle. Sen voisi alkaa jo heti … kun koirakartano on saatu pystyyn. On ehdottomasti paras rakentaa laudoista. Kukkelman rakentaisi sen vähitellen. Tilaisi laudat, turvepehkut … kaikki. Asuisi Krokelbyssä … ja kävisi täällä milloin miellyttäisi. Eihän sillä niin kiirettä … eikä urakan maksamisellakaan.
— Kaunis ilma, sanoo Mikko. Mutta pitelee päätänsä.
— Jaa … rumilla ilmoilla voisin olla Krokelbyssä, vastaa Sakris. —
Ja mikä on raha? Kunhan kehittyneempi ihminen tulee maailmassa toimeen!
Minä: raha on turhuus… Ja kuulkaas: minulla on ollut täällä niin lysti
olla! Minulla on ollut täällä niin lysti…
Yhtäkkiä huudahtaa Sakris: