— Niin lysti … kuin olisin teidän ottopoika! Ja tädinkin ottopoika!
— Ottopoika? ällistyy Mikko.
Sakris vahvistaa:
— Niin, niin. Siltä se tuntuu… Ja tiedättekös mitä: tuntuu aivan kuin me oltaisiin veljeksiä! Veljeksistä minä tykkäisin… Miksi ei koko maailma saattaisi olla veljeksiä? Jokainen … auttaisi jokaista… Minä semmoisella, mitä minulla on … ja toinen toisella. Työtä ei maksettaisi, mutta se vaihdettaisiin rahaan … niin kauan kuin yhteiskunta on sillä tavalla järjestelty, että on rahaa eikä työtä voi vielä vaihtaa vaatteisiin ja ruokaan. Eihän nykyään ole vielä se oikea valtakunta tullut.
— Ohoh! huudahti Mikko. — Taidatte olla pieni polsu?
Mikko nauroi makeasti. Hän heilautti kättään:
— Voi veliseni, älkäähän! Kun kommunisti rikastuu, tulee hänestä porvari … ja tuhat kertaa entistä ilkeämpi. Siinä se!
Sakris kiiruhtaa selittämään:
— Jaa … en minä sen tähden meinaa… Ja mitä tulee rahaan: ei vaan saisi nylkeä toista … vaan pitäisi ottaa sitä niin vähäisen kuin mahdollista…
Nyt tuli täti ovelle ja kutsui sisarenpoikansa sisään… Kahville. Ja sinne Mikko katosi.