Ja huomenna täytyy lähteä hyvissä ajoin etsimään itselleen työtä.
Keinutuoliinsa hän jälleen kapuaa, käsillään itseään ylös auttaen. Istuu siinä, nyökkii… Niin menee hetki…
Sitten soluttautuu hän yhtäkkiä vatsalleen ja laskeutuu lattialle. Ottaa harmonikkansa … josta purkautuu säriseviä ja vapisevia ääniä, kun hänen rystysensä sattuvat kosketusnappeihin. Harmonikka sylissä kiipeää Sakris sitten sänkyynsä eli makuulavalleen, tarttuen kynsillään kiinni lavan seinänpuoliseen reunaan ja nostaen ylös ensin toisen jalkateränsä ja sitten toisen. Arat ovat sääret … kovin jäykät. Hän peittäytyy vuoteeseen … ja soittopeli sylissä alkaa hän soitella jotakin alakuloista … mitään laulua tavoittelematta … verkalleen vain harmonikan kureita edestakaisin vedellen.
Huone on koko lailla lämmennyt…
Parta on ajettu… Ja tukka on kaunis.
Pitäisi … pitäisipä olla jälleen … nainen.
Odottakootpas, kun kyttyräkin hartioilta häviää..! Ja hän on notkea ja nuori: silloin tempaisee hän itselleen kaikkein pulskimman naisen!
Jumalan kiitos, että kyttyrä saattaa parantua…
Jumalanko kiitos? Hm … kiitos Luonnolle … tai ihmisille.
Eräät sanovat, että Kukkelman on tullut viimeisten vuosien kuluessa huonommaksi … koskapa hänen on täytynyt syksyisin ja talvisin ruveta kontimaan. Mutta ihmiset ovat erehdyksessä! Itse sairas parhaiten itsensä tuntee…