Nelma kysyi, mitä hän supisi. Sakris ei vastannut.
Nelma … poloisen ramman nuori Julia!
Keskenään eivät he jutelleet enää melkein mitään… Pelkästään kahvista ja vähäisistä ruuista.
Mutta sitten kysyi Nelma kerran, ikään kuin toisissa ajatuksissa, kuinka oli käynyt Sakriksen aikomuksen rakentaa sitä mökkiä. Sakris vastasi:
— Jaa … se..? Nyföraikaan … ei siitä voikaan tulla mitään. Kertovat, ettei niitä palstoja … annetakaan kymmenen pennin edestä. Minä olen asiaa kysynyt. Torppareille jaetaan maat. Mutta heidänkin täytyy maksaa niiden edestä. Mistä voisi sellainen, kenellä ei ole yhtään rahoja … tuota kirottua kultaa … voisi ostaa itselleen tomtti? Tämä tyyris aika. Ei sitä tiedä … ei tiedä…
Siihen se puhe jäi.
Silloin oli iltapuoli.
Illalla lähti Nelma Helsinkiin… Pyysi rahaa ja sai. Sanoi menevänsä
Mimmin luokse.
Mutta sinä iltana ei hän tullutkaan takaisin.
Eikä seuraavana aamuna.