Kukkelman ajatteli sitä mustaa ja karkeaa akkaa, josta Nelma hänelle tässä kertoi. Ja kun hän sitä ajatteli, heräsi hänen mielessään ikään kuin salaperäinen kauhu. Tuntui kuin jotain mustaa olisi ylhäältä laskeutunut hänen päällensä … jotain sellaista, joka tahtoi hänet rusentaa ja tukehduttaa.
Tyttö voihki; haparoi sormillaan kellertävää tukkaansa. Sakris istui lähellä ja silitteli hiljaa sitä kosteaa, ohimoilta kiharaa tukkaa. Tyttö pelkäsi nyt jäävänsä kituvaksi koko iäkseen. Sellainen se Mimmin hyvä akka oli.
Rampa ei hiiskahtanut mitään… Hän istui yhä maassa, jalkaterät ristissä allaan, hiukset riipuksissa…
Tuokio … ja hän sysäsi kouransa povelleen ja kaiveli rintaansa: tuntui näet siltä kuin hänen rinnassaankin olisi ollut jokin kasvannainen … samoin kuin kyttyrä seljässä. Mutta tämä muhku oli sisällä eikä pinnassa. Ja sitä alkoi särkeä ja kivistää paljon pahemmin kuin hartioille kasaantunutta; se pyrki puskemaan ulos, mutta ei päässyt. Sitä pakotti kuin jonkinlaista syöpää. Hän ei virkkanut mitään. Hän vain ähkäili itsekseen… Katseli salaa Nelmaa.
Hän oli tehnyt Nelmalle pahaa.
Niin, tuntui kuin hän olisi tehnyt jonkin rikoksen.
Meni päiviä. Nelma toipui. Silloin oli rammasta kuin olisi se musta, joka laskeutui hänen päällensä, nyt hiukan kohonnut: tuo raskas käsi… Jostakin hyvin korkealta ja hyvin pimeästä oli se hänen päälleen pusertunut…
Mutta sitten Nelma jälleen sanoi, että musta akka oli hänet pilannut.
Niin hän sanoi, ja rampa näki käden jälleen selvempänä. Se oli kuin jättiläisen kämmen. Se painui alas … ja litisti häntä. Sakris supisi ikään kuin itsekseen:
— Katti leikkii hiirellä.