Mutta sekä tämä onni että onnettomuus oli häneltä loppuva. Asia oli nimittäin niin, ettei hän ollut maksanut vuokraansa kahteen kuukauteen. Sellaisista asioista ovat varsinkin nykyaikaiset talonomistajat melkoisen hermostuneita, vihaisia ja hävyttömiä. Niinpä tuli tänä iltana tuon vuokrahuvilan isännöitsijä … huvilan, jossa Sakris suvaitsi pelkästään makailla ja aprikoida ja lopulta sairastua heikkouteensa ja kivulloisuuteensa … tuli Sakriksen kamariin ja uhkasi nostattaa huomisaamuna Sammakon vähäiset tavarat pihalle, taivasalle, ellei rampa silloin maksaisi vuokraansa. Sakris vastasi hänelle ainoastaan:
— Bra, bra!
Mutta Sakriksen mitta oli täysi. Pikari, joka nousee täydeksi tuskaa ja harmia, synkeyttä ja epätoivoa, itsensä soimaamista ja itsensä halveksumista … vihaa ihmisiä kohtaan … ja uskonpuutetta, että tällainen on maailma aina oleva; pikari, joka on kukkuroitu kummallisilla aprikoimisilla; noitamalja, josta kieppuu ja huuruaa pahojenhenkien haamuja ja joka saa taivaan näyttämään valtavalta, ihmistä kohti kynsiään kurottelevalta ja tähti-silmillään ilkkuvalta paholaiselta, kun taas Jumalaa ei ole missään, vaan ainoastaan luonto, mikä sekin huvikseen kehittää vaivaisuutta ja kipuja, antaen hulttion äidin katkaista lapsensa selän pienenä ja hänen selkäytimensä vikaantua; niin, sellainen malja ei lopulta tarvitse enempää kuin pisaran lisää, niin se vuotaa yli reunojensa.
Vuokrahuvilan isännöitsijä meni kamarista. Sakris nousi leukapieliään pureskellen lavaltaan ja konttasi myöskin ulos. Oli ilta … pihalla pimeää … ja satoi.
Seuraavana aamuna satoi myöskin. Vuokrahuvilan asukkaiden lukuisat lapset eivät nyt enää voineet leikkiä ja meluta pihamaalla. He keksivät ruveta piilosille halkoliitereissä. Kolme, neljä pikku tyttöä koetteli Sakris Kukkelmanin liiterin ovea. Ovi oli lukitsematta. He aikoivat sinne sisälle piiloon. Näkivät siellä jotain pelottavaa, joka riippui katosta. He luulivat ensin, että se oli jokin humalainen. Mutta sitten he koskivat siihen … ja se oli heistä hauskaa, sillä se heilui. He alkoivat keinuttaa sitä. Yksi tytöistä, punapäinen ja huima, riuhtoi Sakris Kukkelmania kaikin voimin takinkauluksesta edestakaisin. Sakriksen mustista kasvoista, auki jääneestä suusta, jäykästi ammottavista, lasittuneista silmistä tyttöset eivät paljon välittäneet. Joku heistä rupesi heiluttamaan Sakrista pitkästä tukastakin. Pellavainen tukka oli nyt kuin sotkettu kuontalo. Samalla tytöt lauloivat:
— Sammakko heiluu henkseleistä!
Siihen tuli joku aikaihminen … ja katsoi vainajaa, ajoi tytöt pois.
Mutta tytöt huusivat poikiakin avukseen. Nyt naurettiin ja kiikuteltiin
Sakrista oikein kilvalla.
Viimein tuli taas aikuisia, ja kylän poliiseja. Pisin poliiseista löi hiukan tuota hurjinta, punapäistä tyttöä ja sanoi:
— Menettekös, penikat, siitä! Ei sitä saa riepotella … muuten sitä ei voida tutkia!