Väittävät, että sotamiehet varastelivat. Mutta, haha, eikö sillä, joka on opetettu tappamaan oikein äkseeraamalla, pitäisi olla oikeus varastaakin? Onhan varkaus tappamisen rinnalla pieni synti.
Niin sen piti mennä.
Ja niin ihanasti se alkoi! Tuskin Suomen työväen johtajat, jotka olivat vieneet joukkonsa moneen voittoon, kutsuivat sitä viimeiseen taisteluun, niin melkein kaikki olivat ilolla valmiit … leivän ja aatteiden puolesta. Suomen kansa oli luova uuden yhteiskunnan, missä ei sodittaisi … missä ei tehtailijoilla, kauppiailla ja tilallisilla olisi sananvaltaa. Muutkin kansat löisivät sitten kätensä suomalaisen käteen … ja koko maailma uudistuisi. Oli semmoista ennenkin tapahtunut … oli jossakin hävitetty vallankumouksella yläluokka, ja siitä oli koitunut lopulta pelkkää hyvää.
Hartaalla innolla Sakris ompeli siihen aikaan nappeja sosialistisen armeijan housuihin… Ja sitten, kun Krokelbyn puusepät vietiin rintamalle, ryhtyi hän naulaamaan kokoon sairaslavoja. Niin, hän ompeli ja naulaili … niin kauan kuin sai vähänkin maksua työstään. Lopulta hylkäsi neulat ja naulat, kun ei mitään enää maksettu … tekeytyi sairaaksi … ja olikin nälästä heikko. Uskoi kuitenkin uuteen aikaan kuten muutkin työväestä. Uskoi … ja kesti kuin hekin. Kun porvarit pienensivät sokeriannosta, niin jo akat jonossa kirkuivat. Mutta nyt, kansan oman hallituksen hoitaessa sapuska-asioita, jonotettiin vaiti ja kärsivällisesti, vaikka ei saatu leipääkään edes sen vertaa kuin ennen. Kansa osasi uhrautua … se on hyväntahtoista ja siivoa… Uhrautua omien sotilaittensa puolesta… Ja kuitenkin … kuitenkin aatteelliset voitettiin … hienompi luokka oli taitavampi näissä asioissa … joita ihmisen ei pitäisi koskaan oppiakaan, nimittäin sota-asioita. Ja saksmannit tulivat Krokelbyhyn. Kauhua kylvivät, surua kasvattivat. Kukkelman itse näki, kuinka saksalaiset lapioillaan löivät pään halki eräältä hänen tuttaviaan, joka oli joutunut heidän vangikseen. Saksalaiset oli kasvatettu pedoiksi sotamiehinä. Mitä tuokin uhri oli tehnyt? Seisonut kuukauden päivät joka vuorokausi kaksi vuoroa peräkkäin vahdissa … seisonut seitsemän tuntia kerrallaan Vanhankaupungin portilla. Suojeluskunta, joukko nuoria poikiakin, kuljetti hänet saksalaisten tapettavaksi. Samoin surmattiin kymmeniä Krokelbyn työläisiä … jotka eivät olleet tehneet pahaa: olivat ainoastaan hankkineet ympäryspitäjistä muonaa, ahnailta tilallisilta … lehmiä ja sianporsaita, joita itse porvaritkin täällä söivät. Tuomion paikka oli Työväentalon vieressä, jossa Sakris oli veistellyt sairaslavoja. Hän, rampa, könttyröi ulos Työväentalolta ja hiipi kiireesti kotiinsa … mutta raskaammin jaloin kuin jos hänellä olisi ollut kannettavana kahta vertaa suurempi kyttyrä… Ja hän vapisi kauhusta, huokaili lavallaan nääntyäkseen, ei nukkunut moneen vuorokauteen … ei edes koettanut hakea itselleen syömistä. Kuularuiskut ratisivat yhtämittaa. Tulipatsaat näkyivät Söörnääsistä … siellä työläiset hautautuivat raunioihin.
Ja koko maassa höyrysi veri … nälkäisten … tai uuteen päivään uskoneitten veri…
Kirpeä kostonhimokin kipenöitsee yhä Sakriksen sydämessä.
Vallankumouksen johtajat pakenivat Venäjälle.
He … tekivät oikein! Vetäytyivät uusiin asemiin … kootakseen siellä uudestaan suomalaisten sosialistien ja venäläisten apuvoimien joukot … ja tuodakseen Suomeen säteilevää aatteen voittoa. Ja kostoa kelvottomille.
Sakris on odottanut, eikö aurinko jo idästä nouse.
Oli kevät joku viikko suuren tappion jälkeen… Lämmin aurinko paistoi… Sakris puhui kalpeana niille tuttavilleen, jotka säästyivät kuolemasta, jopa eräille porvareillekin, että kuukauden kuluttua ovat asiat toisin: silloin venäläiset tulevat.