Yhäti aprikoidessa maailmaakin menee Sakrikselta talvi, miettiessä suunnattoman sekavasti ja epämääräisesti … alkeellisin aivoin, jotka eivät ole saaneet koulutusta. Mutta into ratkaista asiat on suuri… Arvoitukset sen laatuiset, etteivät oppineimmatkaan usko pääsevänsä selville niiden syistä ja seurauksista, ne eivät viatonta miettijää pelota. Enemmän tietävä alistuu neuvottomuuteensa … mutta Sakris, kuten monet muutkin rahvaanlapset, ei vaikeuksien laajuutta aavista; hän uskoo unelmiensa toteuttamiseen … niin kuin toisetkin yksinkertaiset uskovat, yksinkertaiset, joissa nykyään palaa vielä vihakin: he kärsivät, ilkkuvat, rakastavat kiivaasti … ja uhrautuvatkin joskus, ja haaveissaan aina.
Ja sen uskon voimalla saattaa maailma muuttua helposti … ainakin pahemmaksi.
Mutta: ennen kaikkea, näinä pimeinä syksyiltoina ja hämärinä talvipäivinä ikävöi kääpiö itselleen … naista… Ulkona vartioi ja saartaa pimeys ja sumu ja vesisade… Joskus hiukan lunta.
Nyt oikein pakkanen … tähdet alkavat kiilua; huomenna jälleen suoja, joka sulattaa lumet lätäköiksi. Sellaista on talvi tavallisesti tällä seudulla.
Ja jos tulee tiukka talvi, sulkee se varattomat asumuksiinsa niin paljon kuin mahdollista: puut maksavat.
Ikäviä ovat päivät lyhyinäkin. Aurinko raottaa myöhään aamulla silmiään … ja sulkee ne jälleen … aikaiseen tulee pimeys. Sähköt ja öljylamput kylässä sytytetään … kalseat ja kylmät sähköt, käryävät lamput.
Ihmiset aukaisevat silmänsä miltei yhtä lyhyeksi aikaa kuin päiväkin… Tekevät jäykästi työnsä… Odottavat jotain… Ehkä odottavat kevättä ja kesää.
Mutta täällä Krokelbyssä ovat he mielestään onnellisempia kuin etäisempien kylien asukkaat, koska täällä on tilaisuus, jos pennosia riittää, käydä pääkaupungissa etsimässä vaihtelua … rikkaammat teatterissa, elävissäkuvissa … köyhemmät elävissäkuvissa ja kahviloissa. Jääpä silti tarpeeksi puhteita jäljelle kokouksiin ja seuroihin, jos kuka on yhteishyvää harrastava.
Ja siinä välillä miehet ryyppivät … ja hiukan naisetkin … Virosta salakuljetettua, raivonmyrkyllistä pirtua taikka Suomessa salakeitettyä viinaa, petroolilta ja jos jonkinlaiselta tuoksahtelevaa. Mutta toiset, jotka eivät tällaista elämäntapaa rakasta, ovat siitä vimmoissaan; niin, he uskovat, Suomen kansan yleiseen, fanaattiseen tapaan, jaksavansa pakottaa väkivaltaisilla keinoilla lähimmäisensä viisaiksi ja onnellisiksi… Kun sitten on juotu, pujahdetaan sänkyihin nukkumaan … taikka tyhmemmät jatkavat riemua tappelulla. Kylän tölleissä tai tienhaaroissa nyt melutaan. Kas, tuolla teiskaa ryhmä miehiä, ympärillään naisväen siunaileva, jopa yllyttävä kehä. Meteli muuttuu otteluksi … ottelu rähisevästä sanattomaksi, läähättäväksi. Nyt isketään täydellä voimalla… Veitsi välkähtää … kasvot valuvat verta. Joku kaatuu: tuossa hän makaa … ääntä päästämättä … ruumiina. Tulee kylän poliisi… Murhamies kiinni.
Se mies saattaa olla aivan selvä: ei ole maistanut pisaraakaan pirtua. Mistä syystä hän tappoi? Väittää tappaneensa … muuten vain … ilman syytä. Sanoi lähteneensä kotoaan aikomuksella tappaa sen, joka ensiksi vastaan tulee. Ja niin hän teki.