Sellaisina iltoina, jolloin tulee sietämätön puhelemisen ja maailmanparantamisen halu, kiipeää rampa tuttaviensa ja naapuriensa luokse. Esimerkiksi kivimies Bergmanin murjuun ullakolle. Siellä on illalla lämmin, jopa kuuma … sillä kivimiehellä hehkuu uuninsa edessä malminen kamiini, jonka kahdella reiällä ruuat keitetään… Yöllä se huone jäähtyy … tuuli tunkee sisään hataroista seinistä, pullistuvien, repaleisten ja sadevedestä mustuneiden seinäpaperien alta. Bergmanin eukko tai rouva on tuikea … mutta keittääpä hän vieraalle kuitenkin kahvia … etenkin jos Sakris kiihtyy kovasti moittimaan yhteiskuntaa. Itse Bergman hymyilee … raapaisee silloin tällöin päätänsä, jos asiat ovat hänestä oikein tukalat … mutta yleensä naurahtaa epäuskoisesti, ja sotkee viimein jutun: alkaa kuulustella Sakriksen rakkausseikkailuita. Silloin Sakris heti kertomaan niistä…
Elleivät Bergmanit ole kotona, pujahtaa rampa peltiseppä Savolaisen luokse, missä myöskin kivimies Bergman ja useita muita työläisiä joskus käy. Savolaisella on väljemmät tilat kuin muilla… Keskikerroksessa. Hänellä on kaksi huonetta, melkoisen siistejäkin … eikä lapsia enempää kuin neljä. Sakris ei oikein pidä lapsista, ne huutavat, ne sekautuvat aikuisten juttuihin … taikka häiritsevät itkullaan niin ettei toinen saa ääntänsä kuuluville. Varsinkin lauantaina ja pyhäiltoina on Savolaisen luona naapureita. Ja vielä enemmän isännän ja rouvan syntymä- tai nimipäivinä…
Savolainen kuuluu nykyään ruvenneen gulashaamaan … ahnehtimaan ja rikastumaan.
Tavallisesti ei hän tarjoa muuta kuin kahvia, mutta erikoisina juhlapäivinä on pöytä komeana. Siinä on rinkeli, ja kahdenlaista sokeria … ja oikeinpa kukkia. Eräillä vieraista on korkeat kaulukset kaulassa… Eräillä tulipunaiset kaulanauhat … sillä maltillista työväkeä, reiluihin sosiaalidemokraatteihin lukeutuvia, ei täällä käy: heitä onkin vähän, ja erillään muista he elävät … jotkut ovat eronneet työväenyhdistyksistäkin. Heitä katsellaan siis karsain silmin.
Ei myöskään hartausseuralaisilla täällä ole tekemistä … niillä kylän kansalaisilla, jotka kuuluvat hihhuleihin taikka joko Helluntaiseuraan tai Helluntainystäviin. Näillä kirkosta eronneilla ja omaa, pyhempää oppiaan hapuilevilla on jälleen toiset tapansa viettää iltojaan: he kuuntelevat jossakin huvilassa puheenpitäjää … odottelevat tuhatvuotista valtakuntaansa … ja maailmanloppua, joka tuo sen valtakunnan ja josta he yksinään pelastuvat kunnialla, valituita kun ovat… Ja omaan uskoonsa ja aprikoimisiinsa sulkeutuen he varaavat itselleen muonaa maailmanlopun tuokioiksi … joita ei tulekaan … ja elävät muuten melkeinpä niin kuin muutkin, tavallisinä heikkoina, itsekkäinä ihmisinä.
Ei, peltiseppä Savolaisen kekkereissä ei tapaa niitä, joita Savolainen sanoo uskon-narreiksi. Täällä istutaan punaiset nauhat kaulassa … tai muutamalla valkea, pieni rusettikin … jalassa kiiltävät kengät. Päät punoittavat … sillä kahvinkeitosta kuumentunut keittiö ja vierasjoukosta lämminnyt sali hikoiluttavat.
Siinä sitä istutaan: juhlallisina ja niskat jäykkinä… Katsellaan uutta piironkia … sen isoa peiliä ja paperikukkia. Savolaisen tyttöset ovat vaaleissa leningeissä, hajalle kammatuin hapsin. Muut lapset leikkivät, tappelevat tai kuuntelevat suu auki isojen juttuja.
Kovin arkoja ollaan arvoasteista, jos seurassa on ketä pomo- tai mestarimiehiä. Peltiseppä Savolainen, vaikka hän tekee työtä toisen verstaassa, on tietysti mestari. Samoin nuori poika, joka harjoittelee mekaanisessa pajassa, on monttööri. Lämmittäjä on konemestari. Hänen vaimonsa ei ole paljas rouva, vaan konemestarinrouva … jos tässä tilaisuudessa on läsnä joku, ken voi kehua olevansa hänen tuttavansa: muuten hän on tavallinen akka. Tittelit ovat varsin korkeassa arvossa … kunhan ne vain eivät ole arkkitehtien, insinöörien ja sen sellaisten titteleitä … siis herrojen.
Sakrista ei suinkaan pilkata edessäpäin, ei varsinkaan, kun hän alkaa puhua yhteiskunnasta. Ja hän kyllä puhuu. Laususkelee muutamia lauseita Nietseske-kirjastaan. Sitten hänen nenänsä alkaa punoittaa. Sellainen ja sellainen pitäisi järjestys olla. Tylyjä on oltu työväelle kapinan aikana. Naiset huokailevat. Peltiseppämestari Savolainen on kaikkein ilkein ja pistelevin yhteiskuntaa vastaan … ja samalla hän inttää Sakristakin vastaan. Sakris naputtelee rystysillään pöydänreunaan … ja puhuu, puhuu… Kunnes joku sosiaalidemokraatteihin lukeutuvampi arvelee alakuloisesti, ettei sellainen köyhien vallankumous kuin Suomessa yritetty kuitenkaan mahtaisi onnistua. Yksinkertaisten ihmisten yritys! Ainoastaan verot yhä suurenisivat. Sitten ollaan tuokio vaiti. Huokaillaan. Ja Sakris, syntyisin ruotsalainen, virkkaa sotkuisella suomenkielellään, mutta arvokkaasti:
— Jaa … niin … jaa … ei liene tuhannesvuosivaltakunta vielä mahtanut olla tullut. Ei vielä… Mutta…