— Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee!
Ja vielä sanoi pää uudestaan ne sanat.
Silloin ilmestyi se nainen, joka oli ollut hänen seurassaan ja rakastanut häntä … keisarinna taikka se hovihempukka.
Sakris heräsi. Sähkö paloi kalpeana… Kevään ensimmäinen kottarainen vihelteli ikkunan takana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipurkista tehdyn pönttönsä puikolla.
Mikä uni!
Sakris ajatteli sitä tarkoin … tällaista henkien ilmoitusta.
Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että juuri sen näköistä naista oli hän aina halunnut. Vaaleaverinen … niin kuin maidossa kylpenyt…
Ja Sakriksen oma pää, siis hänen omien ajatustensa lähde, oli sanonut hänelle, kummallisesti erotettuna hänen ruumiistaan ja sillä tavalla ikään kuin kirkastettuna, sanonut selvästi ja iloisesti:
— Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee! Päivällä Sakris kulki kujilla ja katseli, eikö tulisi jotakin naista. Pysähtyi polkujen varsilla ja kallioilla … ja tähysteli ympärilleen innokkaasti.
Tällainen merkillinen uni! Milloinkaan hän ei ollut nähnyt moista … vaikka hän yleensä näki paljon unia. Ja tosi unia! Että unet joskus olivat pettäneet, ei hän ajatellutkaan.