— Mutta … mitä se meenaa, että minulta oli pää poikkastu?
— Mitäkö? toistaa ennustaja. — Eikö sitten mieheltä, kaikkein parhaaltakin, ole ikään kuin oma päänsä poikki, kun häntä mieleinen nainen ohjailee? Ja sinun oma pääsi neuvoi sinut ottamaan tämän, joka sinulle tulee … ja niinpä hän on sinulle mieleinen, ja ota.
Todellakin: Sakris antaisi koko oman itsensä, jos saisi oikean naisen … sellaisen kuin toivoo.
Ja nyt ennustaja lupaa sen hänelle … piankin.
Onni täyttää Kukkelmanin sydämen.
Kun hän lähtee povarin luota, katselee hän yhä voitokkaammin ja entistä innokkaammassa jännityksessä naisia, joita tulee tiellä vastaan. Mutta ei vielä: likaisia nämä ovat … ja toiset vanhoja. Eivätkä nuoret ole läheskään sellaisia kuin se, jota hän… Täytyy odottaa.
IX
Sitten sattui Kukkelmanille vielä toinenkin omituinen tapaus.
Kevät kirkastui … taivas siinti yhä useammin pilvettömänä, ilmanrannoilta vaaleana. Tuuli suhisi pehmeästi kuusissa ja koivujen punertavissa ritvoissa, tuoden mereltä kosteaa ja voimakasta viileyttä.
Peipposet olivat saapuneet; kurjet halkoivat ilmaa riemukkaasti laulaen, matkallaan pohjoista kohti … ja kottaraiset visertivät vimmatusti viiritangoissa… Västäräkkejäkin oli nähty tuolla Vantaan rannoilla, jonka jäät olivat pauhaten vierineet mereen ja kutsuneet pitkät jonot helsinkiläisiä ihailemaan kuohuvaa putousta. Auringonpaisteessa häikäisten kimalteli nyt vihreä joki.