Ai, ai, Kerenski, turha on sun toivosi: Suomi on nyt vapaana ryssän vallasta…
Ryssänkö vallasta? Eikö hänen olisi nytkin laulettava värssyn loppu sillä tavalla kuin tulisimmat punaiset lauloivat kärsimänsä verilöylyn ja armottoman nälkävankeuden jälkeen:
Suomi on nyt täynnänsä valko-rosvoja?
Eipä … tällä kertaa…
Aamulla varhain hän tallusteli sinnepäin, missä liikemies Suomenvaara sanoi huvilansa olevan.
Tallusteli … jo työpuvussa: sininen työpusero yllä, remmi vyöllä, talvellinen, tahrautunut lippalakki päässä. Mutta parta oli hänellä aivan puhtaaksi ajeltu ja tukka riippui kauniisti suittuna hartioilla.
Hänellä oli työkaluja mukana: kirves ja saha.
Puseron rynnästaskusta pisti esille käännettävän metrinmitan pää… Ja povitaskussa piili iso, vahakantinen muistivihko.
Tuuli puhalteli, niin kuin tällä rantaseudulla melkein aina… Se tuprutteli Sakriksen pellavaista tukkaa, heilautti sitä joskus hänen kasvoilleenkin ja lippahatun päälle.
Kukkelman joutui siihen kuusinotkelmaan, jossa oli eilen vähällä tulla ammutuksi. Kömpi portaat … ja tallusteli jälleen. Välistä hän pysähtyi, kääntyi koko ruumiillaan … katselemaan puiden juurelta pilkisteleviä sinivuokkoja … kuuntelemaan, piipittäisivätkö lintuset. Tänään eivät piipittäneet: oli kylmä päivä.