Nyt seisoi hän Pelastusarmeijan turvakodin luona … seisoi pitkän aikaa.
Jonkin vilahduksen hän huomasikin naisista … mutta enempää ei hän heitä nähnyt… Oli pettynyt; häntä ei katseltu!
Merkillistä untaan hän ajatteli … ja ihmetteli, eikö se sattuma, että hän oli joutunut liikemies Suomenvaaran urakkaan, edistäisi hänen unensakin toteutumista jollakin tavalla.
Lopulta jatkoi hän hidasta tallusteluaan Krokelbyhyn, joskus kämmenillään polviinsa nojaillen.
Seuraavana aamuna, melkoisen varhain, tuli hän takaisin Mikon huvilalle.
Mikko ei ollut kotona; lienee taas jonnekin matkustanut…
Sakris tervehti iloisesti ja ystävällisesti tätiä:
— Terve, terve, täti.
Täti antoi hänelle kahvia. Sakris vilkaisi sitten siinä kelloaan … ja alkoi kiiruhtaa työpaikalleen. Pisti kellonsa eiliseen naulaan, puun kylkeen…
Ja sitten kuului kummulta hakkaamista ja rusketta aina ruokailuun asti.
Täti ei enää istunut, niin kuin eilen, poloisen kanssa samaan pöytään … kun rammalla oli tuollaiset hampaat … ja kaikki…